Etusivu : Ammattiin : Finanssiala
Finanssialalla tarvitaan vuorovaikutustaitoja, luovuutta ja kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa.
Finanssiala on lähellä jokaista ihmistä ja yritystä. Sen tuotteet ja palvelut kuuluvat meidän kaikkien arkeen. Finanssiala on myös suuri työllistäjä. Noin 40 000 ammattitaitoista työntekijää toimii finanssialalla.
Finanssialalla toimii monenlaisia yrityksiä:
Finanssialalla pääsee seuraamaan talouden tapahtumia ja kehittymistä. Samalla oppii omaan talouteen liittyviä tärkeitä asioita. Finanssiala on myös kansainvälinen ja tarjoaa hyvät kehittymismahdollisuudet. Alan yritykset pitävät henkilöstöstään hyvää huolta kouluttamalla ja kehittämällä useilla eri tavoilla.
Finanssialan tehtävissä tarvitaan monenlaista osaamista. Useat tehtävät edellyttävät vuorovaikutustaitoja, luovuutta ja kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Ala tarjoaa työtehtäviä mm. myynnistä, markkinoinnista, rahoituksesta, sijoittamisesta ja tietotekniikasta kiinnostuneille. Joukkoon mahtuu laaja kirjo hyvin erilaisen koulutustaustan hankkineita henkilöitä.
Pankkineuvoja/henkilöasiakkaat
Osakemeklari
Järjestelmäsuunnittelija
Rahoituspäällikkö
Henkilökorvauskäsittelijä
Palveluneuvoja
Tutustu pankki-, vakuutus- ja rahoitusalan toimijoihin ja ota yhteyttä! Alla listattuna merkittävimpiä Suomessa toimivia finanssialan yrityksiä.
Katso myös
Finanssialalla et sammaloidu. www.keepitrolling.fi
Kesytä sisäinen finanssimörkösi! www.zaldo.fi