Kun koulu loppuu

 

Etusivu : Ammattiin : Kansanedustajien ystäväkirja : Anssi Joutsenlahti

Anssi Joutsenlahti

Vastaaja on eduskunnan 2. varapuhemies. Ollut kansanedustaja 1979-87 ja nyt vuodesta 2011.

1. Mistä ammatista haaveilitte, kun olitte nuori?
Papin ammatista

2. Olitteko nuorena kesätöissä? Jos olitte, niin missä?
Monena kesänä seurakunnan hautausmaanhoitajan sijaisena huolehtien hautojen kaivuusta (ihan lapiolla) ja siunaustilaisuuksista.

3. Mikä on koulutuksenne? Mitkä asiat saivat Teidät kiinnostumaan juuri tämän alan opinnoista?
Teologian maisteri ja humanististen aineiden kandidaatti. Kristillisen vakaumuksen edistäminen.

4. Millaisiin työtehtäviin kyseisellä koulutuksella tyypillisesti sijoitutaan?
Seurakuntapapeiksi ja tietysti myös uskonnonopettajiksi

5. Millaisissa työtehtävissä olette itse työskennellyt? Ovatko tehtävät vastanneet koulutustanne?
Olen ollut Herättäjä-yhdistyksen aluesihteerinä ja kahden seurakunnan Jämijärven ja Jurvan kirkkoherrana.

6. Mitkä olivat työn parhaat ja toisaalta ikävimmät puolet?
Ei yhtäkään samanlaista päivää, sai olla tekemissä hyvin monen ja erilaisen ihmisen kanssa.

7. Mitkä ominaisuudet olivat tärkeitä kyseisessä työssä?
Ihmisläheisyys, myötätuntoisuus ja kestävä psyykkinen ja fyysinen kunto.

8. Miten saitte ajatuksen lähteä kansanedustajaksi?
Mukana olo veljeni tukimiehenä kunnallispolitiikassa johti lopulta omaan ehdokkuuteen ensin kunnallisvaltuustoon ja sitten kansanedustajaehdokkuuteen.

9. Millä tavoin saamastanne koulutuksesta on ollut hyötyä eduskuntatyössä?
Laaja koulutus on antanut valmiuksia moniin asioihin.

10. Mistä kouluaineista on ollut hyötyä kansanedustajuutta edeltävissä työtehtävissänne? Entä kansanedustajan työssä?
Tietysti kaikki aineet.

11. Mistä olette pitänyt eniten kansanedustajan työssä? Jos olette uusi kansanedustaja, mitä odotatte eniten?
Saa olla puolustamassa huonommassa asemassa olevia ihmisiä. Myöskään ei ole kahta samanlaista päivää.

 

Kerro kaverille!


Linkit :: Testit :: Sivukartta :: Lähetä palautetta :: Info