Etusivu : Ammattiin : Kansanedustajien ystäväkirja : Johanna Ojala-Niemelä
1. Mistä ammatista haaveilitte, kun olitte nuori?
Lentoemännän töistä.
2. Olitteko nuorena kesätöissä? Jos olitte, niin missä?
Olin leirintäalueella neljä kesää eri tehtävissä. Olin myyjänä leirintäalueen kioskissa, myin irtojäätelöä uimarannalla ja toimin respassa vastaanottamassa alueelle tulevia ja sieltä lähteviä turisteja. Lisäksi olen toiminut kulttuurityöntekijänä ja lähettinä Lapin keskussairaalassa.
3. Mikä on koulutuksenne? Millaisiin työtehtäviin kyseisellä koulutuksella tyypillisesti sijoitutaan?
Olen varatuomari ja ulkomaankaupan merkonomi. Moni sijoittuu lakimiehen tai asianajajan tehtäviin joko julkiselle tai yksityiselle sektorille.
4. Millaisissa työtehtävissä olette itse työskennellyt? Ovatko tehtävät vastanneet koulutustanne?
Valmistumiseni jälkeen olen toiminut politiikassa eri tehtävissä muun muassa eduskunta-avustajana, SDP:n eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä sekä oikeusministerin erityisavustajana.
Kuvailkaa mielenkiintoisinta työtehtäväänne ennen kansanedustajana toimimista:
5. Mitkä ovat työn parhaat ja toisaalta ikävimmät puolet?
Avustajan tehtävät. Parhaita puolia on, että pääsee politiikan keskiöön ja ikävintä ainainen kiire. Ei ehdi riittävästi perehtyä tehtävään, vaan voi joutua lennosta ryhtymään tekemään jotain toista asiaa, kuin oli alun perin tekemässä.
6. Mitkä ominaisuudet ovat tärkeitä kyseisessä työssä?
Luottamuksen rakentaminen esimieheen tai –naiseen.
7. Miten saitte ajatuksen lähteä kansanedustajaksi?
Yksi asia on johtanut toiseen. Lähdin opiskellessani mukaan ylioppilaskunnan toimintaan ja tulin valituksi edustajistoon sekä vastasin sosiaalipolitiikasta yhden vuoden ylioppilaskunnan hallituksessa. Lisäksi tulin samoihin aikoihin valituksi Rovaniemen kaupunginvaltuustoon. Olen aina halunnut vaikuttaa elinympäristöä koskeviin asioihin ja pyrkiä oikaisemaan epäkohtia. Eduskunnassa työskentely oli sytyke lähteä itsekin mukaan politiikkaan ja tulin valituksi kansanedustajaksi vuoden 2007 vaaleissa.
8. Millä tavoin saamastanne koulutuksesta on ollut hyötyä eduskuntatyössä?
Eduskunnassa säädetään lakeja ja päätetään valtion talousarviosta. Tässä työssä lainopillisesta koulutuksesta on hyötyä.
9. Mistä kouluaineista on ollut hyötyä kansanedustajuutta edeltävissä töissänne? Entä kansanedustajan työssä?
Yhteiskuntaopista.
10. Mistä olette pitänyt eniten kansanedustajan työssä? Jos olette uusi kansanedustaja, mitä odotatte eniten?
Mahdollisuutta vaikuttaa Suomea ja suomen kansalaisia koskeviin päätöksiin varsinkin nyt kun oma puolueeni SDP on hallituksessa.