Etusivu : Ammattiin : Kiinteistöpalveluala
Kiinteistöpalveluala
Kehittyvään ja monipuolisia työmahdollisuuksia tarjoavaan kiinteistöpalvelualaan on helppo tutustua esimerkiksi kesätöiden tai työelämään tutustumisjakson aikana.
Kiinteistöpalveluala on merkittävä työllistäjä myös tulevaisuudessa. Tehtävien laaja kirjo tekee alasta mielenkiintoisen.
Tulevaisuudessa tarvitaan erityisesti moniosaajia, jotka pystyvät siirtymään joustavasti tehtävästä toiseen.
Alalla toimijat työskentelevät esimerkiksi teollisuus- ja toimistokiinteistöissä sekä julkisissa rakennuksissa ja asuinrakennuksissa muun muassa:
Työssä tarvitaan tietoa ja käytännön taitoja. Osa töistä sujuu aluksi ilman erityistä koulutusta, mutta hyvä koulutuspohja auttaa etenemään alan monipuolisissa ja haastavissa tehtävissä käytännön töistä aina asiantuntija-, esimies- ja johtotehtäviin saakka.
Tekniikka valtaa alaa kovaa vauhtia ja sen myötä tarve teknistä erityisosaamista omaaville henkilöille kasvaa jatkuvasti. Palveluita tarjoavalla alalla asiakas- ja vuorovaikutustaidot ovat valttia.
Myyntipäällikkö
Palveluohjaaja, kiinteistöpalvelut
Palveluohjaaja, siivouspalvelut
Palveluohjaaja, toimitilapalvelut
Yrittäjä
Akseli Kiinteistöpalvelut
Blue Service Partners
Coor Service Management
Eskolanmäen Lämpö
HH-kiinteistöpalvelut
ISS
Kankaanpään Kiinteistöhuolto
Karakallion Huolto
Kaukajärviosuuskunta
Kh-kiinteistöpalvelut
Nokian Kiinteistöhuolto
Kirkkonummen Huolto
Kiinteistöhuolto Jaakola
L&T
Lujapalvelut
Lännen Kiinteistöpalvelu
M&S Suomala
MTB-Siivouspalvelu
Martinlaakson Huolto
Matinkylän Huolto
Myyrmäen Huolto
N-Clean
Lempesti
Rentokil
RTK
Pieni Taivas
Piha Repo
SOL
Taidox
Tapiolan Lämpö
Tähti-Siivous
Unelmaworks
YIT
Wash palvelut
Lisää alan toimijoita
Katso myös
www.themesta.net – Vetovoimaa kiinteistöpalvelualalle!