Kun koulu loppuu

 

Etusivu : Kesätyö : Tienaa 320 € kahdessa viikossa : Aleksin kesätyökokemuksia

Aleksin kesätyökokemuksia

Kun tulin TAT:iin ensimmäisen kerran perehdyttämispäivänä, huomion heti monia sen hyvistä puolista. Huomasin rennot, mutta kuitenkin antoisat työolot, hienon vanhan työskentelyrakennuksen ja tietenkin myös ilmaisen kahvin- ja teensaannin. Vaikutti lupaavalta.

Työskentely alkoi maanantaina, enkä pettynyt lainkaan. Kaiken tämän hyvän lisäksi opin myös kosolti joltisenkin ensiarvoisia asioita tulevaisuuttani ja tulevaisuuden elämääni varten. Näihin asioihin kuuluu esimerkiksi tietokoneen parempi käyttö, täsmällisempi ajanseurantakyky (opin tulemaan töihin ajoissa) sekä tapaamisten sopimisen taito. Omaksuin myös sen, että kannattaa olla tarpeeksi ajoissa ottamassa yhteyttä jos haluaa saada haastattelun tehtyä jollekin ns. ”isommalle” henkilölle, sillä tällaisilla henkilöillä tuppaa usein olema an roppakaupalla tapahtumia kalenterissaan. Opin kauppa-alasta monia, monia asioita, esimerkiksi se, ettei kaupan sisällä saa ottaa minkäänlaisia kuvia. Edes kameralla.

Opin, ettei haastattelujen tekeminen ole ollenkaan yksinkertaista. Aluksi pitää tehdä kunnollinen suunnitelma; kirjoittaa pitkä ”käsikirjoitus” koko haastattelulle, minkä pitää koko homman pyöriä yhden – kolmen pääasian ympärillä. Itse haastattelutilanteessa on monta asiaa, mitkä pitää joka kertaa muistaa, esim. kysymys ”Haluatko lukea artikkelin ennen sen julkaisemista?” jne. Vaikein vaihe haastattelussa kuitenkin on haastattelun jälkeinen vaihe: koko keskustelun ja sen eri mielipiteiden yms. tiivistäminen yhdelle sivulle. Se oli vaikeaa, sillä alkuperäisestä artikkelistani piti ottaa pois noin 2/3. Homma kuitenkin onnistui, raa’an työskentelyn voimalla. Yksinkertaista se ei ollut. Joten ihminen joka sanoo, että toimittajan tai journalistin työ on helppo, on äärimmäisen väärässä.

Opin myös tajuamaan rahan arvon merkityksen, eli lyhyesti sanottuna: tajusin, että rahaa saadakseni minun on tehtävä töitä. Sen tajuaminen on parempi näin nuorena, kuin sitten keski-ikäisenä ja rahaongelmaisena.

Nämä kymmenen päivää TAT:in kesätyöntekijänä ovat olleet antoisia, mukavia ja opettavia, ja mielestäni on tympeää lopettaa työskentely jo huomisen jälkeen. TAT on kiva paikka ja täällä on kivaa työskennellä!

Aleksi Mänttäri
Taloudellisen tiedotustoimiston kesäharjoittelija 2011

 

Kerro kaverille!


Linkit :: Testit :: Sivukartta :: Lähetä palautetta :: Info