Kun koulu loppuu

 

Etusivu : Kesätyö : Tienaa 320 € kahdessa viikossa : Tytin kesätyökokemuksia

Tytin kesätyökokemuksia

Pari viikkoa TATissa on nyt ohi. Olen saanut runsaasti tietoa Taloudellisesta tiedotustoimistosta ja Elinkeinoelämän keskusliitosta sopivina annoksina, vaikka ihan kaikki ei olekaan jäänyt mieleen. Ennen tätä kesätyötä en edes tiennyt, että nämä ovat olemassa. Työtehtäviini on kuulunut koulujen yhteystietojen päivittämistä, yrityksen nettisivujen tutkimista ja olen tutkinut mitä nuoret keskustelevat työelämästä eri keskustelufoorumeilla. Oli myös kivaa olla mukana verkkokokouksessa. Aika on mennyt valtavan nopeasti ja lähden täältä kivan kokemuksen kanssa. Tiedoista, joita olen saanut, on varmasti hyötyä tulevaisuudessa.

Lähdin hakemaan tietoa nuorten keskustelusta googlen kautta mm. hakusanoilla kesätyö, TET, työharjoittelu ja keskustelu, mutta siitä tuli tulokseksi lähinnä infosivuja kyseisistä aiheista. Tiesi etukäteen joitain keskustelufoorumeita ja lisäsin hakukoneeseen myös jonkin keskustelufoorumin, kuten demi.fi ja missmix.fi, jolloin sain vähän parempia tuloksia. Kokeilin myös hakukonetta bing.com.

Kävin myös näillä sivuilla ja lähdin hakemaan työhön liittyvää keskustelua osiosta koulu, koska erikseen työhön liittyvää osiota ei näiltä löytynyt. Nuoret kysyivät toisiltaan neuvoa työnhausta, mihin menisivät TET-jakson aikana, kesätyökokemuksista ja mitä tehdä koulun loputtua.

Parhaita tuloksia löysin osoitteesta demi.fi, koska siellä on aktiivista keskustelua ja monet keskustelivat työelämään liittyvistä asioista. Aiheita olivat mm. välivuosi ja työskentely sen aikana, unelma-ammatit, josta oli keskustelua kaikilla keskustelufoorumeilla, eri aloihin liittyvää keskustelua ja työkokemukset.

En löytänyt hakukoneilla eri keskustelufoorumeita vaan hain tietoa jo entuudestaan tutuista osoitteista, joita on demi.fi, missmix.fi, suomi24.fi ja gosupermodel.com.

Suomi24.fi:stä löytyi paljon eri osioita, työhön liittyvää keskustelua osioista työ ja opiskelu ja nuorten osiosta viikkoraha ja koulu. Monet nuoret kyselivät sivuston kautta kesätöitä alkaen 12-vuotiaista. Suomi24.fi oli ainoa sivusto missä keskusteli myös poikia. Sama keskustelu saattoi kuitenkin alkaa jo vuodelta 2004 ja kestää vuoteen 2011 saakka eli siellä keskustelu ei ole aktiivista.

Monilla ei ole paljon tietoa eri töistä ja monet nuoret olivat sitä mieltä, että ainoastaan lehdenjakaminen on keino saada rahaa nuorena. Nuorimmat haluavat töitä säästääkseen rahaa lemmikkiin, elektroniikkaan tai skootteriin, mutta vanhemmat tarvitsevat rahaa opiskeluun ja elämiseen. Nuoret kertoivat myös eri sivustoista, joilta saattaisi löytyä töitä, kuten mol.fi ja työhön liittyvistä tietosivuista, kuten tyosuojelu.fi.

Monilla oli hyvä kokemuksia ensimmäisistä työkokemuksista, mutta kaikki eivät olleet tyytyväisiä. TET-jaksoihin oltiin tyytyväisiä, jos sai tehdä kunnollisia töitä ja työtoverit olivat mukavia. Monet olivat sitä mieltä, että heille annettiin liian vähän työtehtäviä. Kesätöiden hakemisesta ei ollut tarpeeksi tietoa monilla ensimmäisillä kesätyönhakijoilla ja he kysyivät neuvoa muilta keskustelijoilta. He halusivat tietää muun muassa milloin on oikea aika hakea kesätöitä ja miten.

Välivuosi voi tulla eteen, jos ei pääse ensimmäisellä kerralla haluamaansa opiskelupaikkaan, ei tiedä mitä haluaa tai haluaa säästää rahaa tai matkustella. Toiset saattavat mennä avoimeen yliopistoon vuodeksi ja toiset töihin. Nuoria mietityttää töiden saaminen ilman työkokemusta. Töitä hankitaan suhteiden, työkkärin ja ahkeran hakemisen avulla. Yrityksiä ei mainittu usein nimeltä, paitsi päivittäistavarakauppojen nimiä ja joitain puhelinmyyntiyrityksiä, kuten MediaPex oy.

Nuorimmat keskustelijat, joita oli gosupermodel.com- ja missmix.fi-sivustoilla halusivat tulevaisuudessa kauneudenhoitoalalle ja kulttuuri- ja media-alalle. Muillakin sivustoilla mainittiin edellä mainitut, mutta myös hoitoala oli suosittu. Yleisesti tunnetut ammatit olivat suosittuja, kuten poliisi tai asianajaja. Ne kiinnostivat, koska niistä oli tietoa.

Nuoret olivat kiinnostuneita ammateista, jotka liittyivät heidän harrastuksiinsa. Palkalla ei ollut suurta merkitystä. Jotkut ottivat huomioon myös työllisyystilanteen. Jotkut nuoret eivät olleet kiinnostuneita mistään eivätkä he halunneet opiskella sellaista mikä ei kiinnosta. Monet myös halusivat päästä ulkomaille työskentelemään. Jotkut olivatkin olleet ulkomailla työharjoittelussa esimerkiksi Virossa ja Itävallassa.

Tytti Lepistö
Taloudellisen tiedotustoimiston kesäharjoittelija 2011

 

Kerro kaverille!


Linkit :: Testit :: Sivukartta :: Lähetä palautetta :: Info