Etusivu : Opiskelemaan : Ammattikorkeakouluopinnot : Elintarviketeollisuus
Ulla Kosonen on valmistumassa Hämeen ammattikorkeakoulusta bioprosessitekniikan koulututsohjelmasta. Opintojaan Ulla on painottanut elintarviketeollisuuteen ja sitä kautta lihatekniikkaan
- Lukioaikana katselin opinto-oppaita, joista minulle nousi heti vaihtoehdoiksi biokemia sekä bioprosessitekniikka. Olen ollut aina kiinnostunut biotieteistä, 22-vuotias nuori nainen kertoo.
Neljän ja puolen vuoden opiskelustaan Ulla saa elintarvikeinsinöörin paperit. Tällä hetkellä Ulla on kesätöissä Valkeakosken Saarioisten tehtaalla, jonne hän aiemmin on tehnyt myös työharjoittelunsa.
- Normaali työpäiväni kuluu niin, että menen töihin kello kuusi tai seitsemän. Se on hyvä aika näin aamu-uniselle, sillä silloin pääsee myös aikaisin töistä pois. Alussa rytmiin oli vähän totuttelemista, mutta nyt se tuntuu hyvältä.
Normaaleihin töihin Ullalla kuuluu esimerkiksi lihan suolaamista, meetwurstin tekemistä, makkaranvalmistusta tai tuotteiden pakkausta.
- Olen huomannut, että koulutuksesta on ollut paljon hyötyä työssä. Erityisesti asiat joita käsiteltiin lihatekniikan tunneilta ovat olleet tarpeen. Niitä ovat esimerkiksi hygienia, lihan käsittely, sekä laatuasiat, Ulla listaa.
Opiskelua varten Ulla muutti Kirkkonummelta Hämeenlinnaan. Normaali koulupäivä kesti kahdeksan tuntia, alkaen aamulla kello kehdeksan. Ensimmäisenä vuonna opiskeltiin paljon perusinsinöörin tutkintoa, johon kuului esimerkiksi matikkaa, kemiaa, kieliä ja fysiikkaa. Ennen koulun alkamista Ulla valitsi meijeri-, ympäristö- ja elintarviketekniikan koulutusohjelmista elintarviketekniikan. Kolmantena opiskeluvuotenaan hän puolestaan erikoistui liha- ja valmisruokatekniikkaan. Muita vaihtoehtoja oli muun muassa panimotekniikka.
- Minua kiinnostaa tällä alalla se, että tämä koulutus antaa niin paljon mahdollisuuksia työskennellä eri aloilla. Jos ajattelee vaikka kauppaliikettä, niin melkein kaikki siellä kuuluu elintarvikealaan.
Ullan opiskeluun kuuluu kaksi työharjoittelujaksoa, joista toisen hän suoritti kahvila- ja ravintolatyöntekijänä ja toinen on parhaillaan menossa Saarioisten tehtaalla.
Hän on lopputyötä vaille valmis elintarvikealaninsinööri. Lopputyön aiheena hänellä on jäälihan käyttö kokolihatuotteissa.
- Uskon, että tulevaisuudessa minulla on hyvät työllistymismahdollisuudet, varsinkin, kun olen valmis muuttamaan eri paikkakunnalle, Ulla arvioi.