Etusivu : Opiskelemaan : Ammattikorkeakouluopinnot : Finanssiala
Ilona Leppänen opiskelee liiketaloutta Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa.
Opiskelu täyttää aktiivisen Ilonan elämän tällä hetkellä. Hän opiskelee tradenomiksi. Kesällä hän pääsee ensimmäiseen työharjoittelupaikkaansa. Opiskelupäivät kuluvat lähiopetuksessa, erilaisissa projektitehtävissä sekä muissa koulutehtävissä. Opetusta on päivisin 4-6 tuntia, jonka jälkeen Ilona tekee kursseihin liittyviä tehtäviä. Projektitöitä on paljon, mutta ne tukevat teoriaa, ja auttavat opiskelijoita soveltamaan oppimaansa käytännössä. Jokaisen periodin lopussa on tenttejä.
Ennen opiskelun aloittamista Ilona vietti kaksi välivuotta ja oli töissä. ”Kahden vuoden aikana sain varmuuden siitä, että tahdon opiskella liiketaloutta. Tulevaisuuteni on finansseissa. Se motivoi myös opiskelemaan. Opinnot ovat sujuneet hyvin ja olen suorittanut jo pari vapaasti valittavaa kurssiakin. Ensimmäinen työharjoittelu on ensi kesänä, ja sain paikan onneksi hyvissä ajoin. Minusta täällä on kannustava ilmapiiri ja opettajat osaavat sopivasti motivoida opiskelijoita. Parasta opiskelussa on uusien asioiden oppiminen sekä käytännönläheisyys. Kaikkein parasta on ehkä kuitenkin kaikki ne uudet kaverit, joihin on saanut täällä tutustua”, Ilona sanoo.
Opiskelu on käytännönläheistä
Tradenomit sijoittuvat työelämässä eri toimialoille erilaisiin työtehtäviin. Siksi koulutus on monipuolista. ”Pääasiallisesti tradenomit työllistyvät asiantuntija- ja esimiestehtäviin, mutta työt pitää kuitenkin aloittaa ruohonjuuritasolta. Ei kannata olettaa, että paperit ulos saatuaan voisi aloittaa huipulta. Itse suosittelen tradenomitutkintoa, koska sen kautta saa lisää tieto-taitoa, jota työssä voi hyödyntää. Minua kiinnostaa pankkiala. Siinä pitää olla asiakaspalveluhenkinen sekä myyntihenkinen. Pankeissa vaaditaan vähintään lukio- tai merkonomitutkinto. Opiskelu on myös hyvin käytännönläheistä. Pankeilla on lisäksi omia koulutusohjelmia ja omaa osaamistaan voi kehittää esimerkiksi Markkinointi-instituutissa”, Ilona pohtii.
Ilona suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti. Pankkialalla suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle ja aina voi opiskella lisää. Tradenomilla on paljon erilaisia mahdollisuuksia jatkaa opiskelua; ylempi ammattikorkeakoulututkinto, erikoistuminen, tiedekorkeakoulun maisterinohjelma, sekä muut koulutukset. Pankit kouluttavat työntekijöitään ja tukevat opiskelussa. Ilona muistuttaa: ”Eteneminen on kiinni omasta panoksesta ja siitä mitä työtä tahtoo tehdä. Pankeista on tullut finanssitavarataloja. Se avaa uusia mahdollisuuksia päästä erilaisiin tehtäviin saman talon sisällä”.
Eini Mahlamäki opiskelee kansainvälistä liiketaloutta International Business/International Betriebwirtschaft -koulutusohjelmassa Turun Ammattikorkeakoulussa, Salon yksikössä.
Opiskelupäivät täyttyivät valinnaisista ja pakollisista kursseista sekä erilaisista projekteista. Suurin osa kursseista oli englanninkielisiä. Neljän vuoden urakka on loppusuoralla ja Einillä on enää opinnäytetyön tekeminen jäljellä. Se käsittelee nuoria pankkipalvelujen käyttäjinä. Eini on selvittänyt mm. sitä, mitkä asiat vaikuttavat siihen, kun nuori valitsee itselleen pankkia. Eini on ollut kesätöissä ja ruuhka-apulaisena pankissa.
Kansainvälisyys on rikkaus
Eini haki Turun Ammattikorkeakouluun tultuaan ylioppilaaksi Lauttakylän lukiosta vuonna 2004. ”Parasta opiskelussani on ollut sen kansainvälisyys, englanninkieliset kurssit sekä mahdollisuus opiskella muita kieliä. Opiskelupaikka ja ilmapiiri olivat myös hienoja. Salon yksikössä opiskelukaverini olivat vaihto-oppilaita eri puolilta maailmaa. Paras muisto opiskeluajoilta on ehdottomasti opiskelijavaihto Portugalissa. Se oli hieno kokemus”, Eini muistelee.
Eini valmistuu omasta koulutusohjelmastaan nimikkeellä Bachelor of business administration, joka vastaa tradenomitutkintoa. Se on siis liiketalouden perustutkinto, joka painottaa kansainvälisyyttä. Koulutus ei valmista mihinkään tiettyyn ammattiin, vaan normaalisti tradenomit työskentelevät liiketalouden tehtävissä. Opintoja harkitsevalle on eduksi, jos on kiinnostunut kaupallisesta alasta.
Se on itsestä kiinni
Einin mielestä mielenkiintoinen haaste on se, miten kukin omaa uraansa rakentaa ja mihin suuntautuu. Työtehtäviä ja mahdollisuuksia liikemaailmassa on niin paljon, että valitseminen on vaikeaa. Liiketaloutta voi opiskella monessa paikassa. ”Tradenomeja valmistuu paljon, mutta koska kyseessä ei ole tiettyyn ammattiin valmistava tutkinto, niin ovet ovat auki moneen eri paikkaan ja mahdollisuuksia on paljon. Toisin sanoen, kun koulusta valmistuu, niin kaikki on pitkälti itsestä kiinni”, Eini sanoo luottavaisena tulevaisuudesta.
Katso myös
www.keepitrolling.fi – Finanssialalla et sammaloidu!
www.zaldo.fi – Kesytä sisäinen finanssimörkösi!