Kun koulu loppuu

 

Etusivu : Opiskelemaan : Ammattikorkeakouluopinnot : Kiinteistöpalveluala

Ammattikorkeakoulusta löytyi kiinteistöpalveluala

valkoinen
ammattikorkeakiinteistopalveluala_kuvitus

Maija Kamppila työskentelee ISS:n palvelukeskuksessa tiiminvetäjänä. Palvelukeskukseen tulee erilaisia palvelupyyntöjä, jotka välitetään palveluntuottajille. Maijan mielestä tärkeimmät asiat työssä ovat hyvä asiakaspalvelu ja tasapuolisuus tiimin jäsenille.

Maija Kamppila opiskelee vielä hetken aikaa toimitilapalveluiden johtamista ja tuottamista (Restonomi), ammattikorkeakoulussa. Maijan opiskelu on jo loppuvaiheessa, eikä itse koulupäiviä ole enää montaa jäljellä. "Koulu on tällä hetkellä pääsääntöisesti opinnäytetyön tekoon liittyviä seminaareja ja tehtäviä, kirjallisuuden etsimistä, lukemista sekä toisten opiskelijoiden töiden lukemista ja arviointia. Koulussa olen joka toinen viikko pari tuntia ja muun ajan opiskelen itsenäisesti", Maija sanoo.

Tie vei yhteishaun kautta kiinteistöpalvelualalle

Parasta opiskelussa on uuden oppiminen.

Maija haki yhteishaussa useaan paikkaan ja ihan sattumalta hän päätyi valintakokeen kautta Järvenpään Laureaan. Maija kävi lukion ennen ammattikorkeakoulua. Opiskeluaika venyi hieman, koska hän oli vaihdossa ja teki töitä kokopäiväisesti. Parasta opiskelussa oli uuden oppiminen, ammatin saaminen sekä vaihto-opiskelu. Se avarsi paljon näkemystä kiinteistöpalvelualasta. Toimitilapalveluihin keskittyneet kurssit olivat hyviä. Maija karsisi ns. turhia kursseja opinto-ohjelmasta ja ottaisi tilalle enemmän alakohtaisia kursseja. Opettajat olivat ammattitaitoisia ja koulu on sopivan kokoinen. Lisäksi se oli idyllisellä paikalla, järven rannalla.

"Ammatinvalintaa ei tarvitse stressata, oikea ura löytyy kyllä. Suosittelen välivuoden pitämistä ja hakeutumaan tekemään sitä työtä, joka juuri sillä hetkellä tuntuu mieluisimmalta. Silloin saa kuvan siitä, onko se oikea ammatti juuri sinulle", Maija pohtii.

Hyvät mahdollisuudet kiinteistöpalvelualalla

Kiinteistöpalvelualalla on hyvät mahdollisuudet edetä ja kouluttautua.

Maijan mielestä työssä tärkeimpiä ovat tiimityöskentely, maalaisjärki, suunnitelmallisuus, järjestelmällisyys sekä kiinteistöihin ja palveluihin liittyvä perustietous. Hänen mielestään ala sopii kaikille sellaisille, joilla on nuo ominaisuudet. Tulevaisuus näyttää hyvältä, työllisyystilanne on hyvä ja kiinteistöpalvelualalla on hyvät mahdollisuudet edetä ja kouluttautua.

Opintopolku

 

Kerro kaverille!

Katso myös

Opintoluotsi

www.themesta.net – Vetovoimaa kiinteistöpalvelualalle!


Linkit :: Testit :: Sivukartta :: Lähetä palautetta :: Info