Etusivu : Opiskelemaan : Ammattikorkeakouluopinnot : Rakennusala
Maailma kansainvälistyy ja rakennusala sen mukana. Tommi Lehtola ennakoi tulevaisuutta ja hakee oppeja ulkomailta opintojensa yhteydessä.
Rakennusalan kansainvälistymiseen voi varautua jo opiskeluaikana. 23-vuotias Tommi Lehtola päätti laittaa englannin kielitaitonsa kuntoon ja hommasi itsensä omin avuin Bristoliin rakennustöihin. Työpäivän vastapainoksi hän opiskeli kieltä täydessä kielikylvyssä muiden ulkomaisten kanssa paikallisessa iltalukiossa.
- Töitä löytyi yllättävän helposti, ei tehnyt edes tiukkaa kun oli itse aktiivinen. Tein muun muassa remonttihommia ja rakensin terassia. Kielen päätin opetella kerralla kuntoon, sillä rakennusala kansainvälistyy kovaa vauhtia. Isot rakennusliikkeet Suomessakin ovat ulkomaisessa omistuksessa ja kaikkeen vähänkin erikoisempaan hommaan tulee ohjeet ja määräykset ulkomailta, Lehtola ennakoi.
Lehtola opiskeli rakennustekniikan ammatillisen peruskoulutuksen Helsingin tekniikanalan oppilaitoksessa Vallilassa. Sen jälkeen hän kävi armeijaa vuoden ja lähti jatko-opiskelemaan tuotantotekniikan rakennusinsinööriksi.
Opiskelu ulkomailla on kiehtonut Lehtolaa sen verran paljon, että hän aikoo lähteä vielä Hollantiin vaihtoon.
- Haluan saada tietoa erityisesti ympäristörakentamisesta. Hollannissa esimerkiksi rakennusaineista on tiukat rajoitukset, muun muassa betonista täytyy olla tietty osa kierrätettyä materiaalia. Tulevaisuudessa näihin asioihin puututaan entistä tiukemmin myös Suomessa. Silloin tätä tietotaitoa tarvitaan, Lehtola tuumii.
Suurta työsarkaa Lehtola aavistelee Suomen kaatopaikoille.
- Siellä on varmasti saumaa erikoiselle betonirakentamiselle. Suomessa on paljon kaatopaikkoja ja niitä pitää tulevaisuudessa kunnostaa paljon.
Katso myös
www.themesta.net – Vetovoimaa rakennusalalle!