Etusivu : Opiskelemaan : Lukio-opinnot
Alat, joilla suurta kysyntää huippuosaajista:
Lukio-opinnot ovat yleissivistävää koulutusta, josta voi jatkaa eteenpäin yliopisto- tai ammattikorkeakoulu-opintoihin taikka ammatillisen koulutuksen lukio- ja ylioppilaspohjaisiin opintoihin. Lukio-opinnot voi suorittaa nuorena tai aikuisena.
Koko oppimäärän ja ylioppilastutkinnon lisäksi lukiossa voi opiskella myös yksittäisiä aineita.
Päivälukiot on tarkoitettu erityisesti peruskoulunsa päättäneille nuorille.
Aikuislukioilla tarkoitetaan erillisiä aikuislukioita ja lukioiden aikuislinjoja, joiden opetus on tarkoitettu pääasiassa 18 vuotta täyttäneille. Opiskelu on joustavaa, sillä opintoja voi suorittaa ilta- ja etäopetuksen lisäksi itsenäisesti opiskellen. Aikuislukiossa voi opiskella yksittäisiä aineita tai tähdätä lukion tai peruskoulun päättötodistukseen tai ylioppilastutkintoon. Aikuiset voivat hakeutua myös päivälukioihin.
Etälukiossa opinnot suoritetaan pääasiassa opettajan ohjaamana etäopiskeluna. Opiskelussa hyödynnetään oppikirjoja ja muuta kirjallista materiaalia, radion ja tv:n etäopiskeluohjelmia sekä erilaista verkkoaineistoa. Etälukiossa on mahdollista suorittaa kaikki opinnot verkon välityksellä.
Lukio-opintoja voi suorittaa myös kesälukioissa, kansanopistojen lukiolinjoilla ja Eurooppa-kouluissa. Päivälukioista osa on erikoistunut tiettyihin aineisiin, ja niitä kutsutaan erityisen koulutustehtävän saaneiksi lukioiksi.
Jokaisessa työssä tarvitaan yhä enemmän kielitaitoa, viestintä- ja kirjoitustaitoja, yhteistyötaitoja sekä tietotekniikan hallintaa. Moni valitseekin lukion syventääkseen näitä.
Lukioajan voi hyödyntää myös omien kiinnostuksen kohteiden etsimiseen. Ainevalintoja kannattaakin miettiä myös tulevan ammatinvalinnan kannalta. Eri aloilla voi olla hyvin erilainen työllisyystilanne ja myös opiskelemaan pääsy voi vaihdella aloittain. Esimerkiksi luonnontieteellisillä aloilla on tällä hetkellä pulaa huippuosaajista. Opiskelemaan pääsy on kohtuullisen helppoa ja työllistyminen on taattu. Matemaattis-luonnontieteellisille aloille kaivattaisiin erityisesti tyttöjä.
Lukio kehittää opiskelutottumuksia myös jatko-opintoja ajatellen. Samalla saa maistella vähän kaikenlaista, lukio antaa hyvän yleissivistyksen. Monilla paikkakunnilla on myös mahdollisuus kahden tutkinnon suorittamiseen.
Katso myös