Etusivu : Opiskelemaan : Näyttötutkinnot : Elintarviketeollisuus
Pertti Isoaho on opiskellut koko ikänsä. 41-vuotias mies on erittäin tyytyväinen työnantajaansa Saarioisiin, jonka myötä hän on suorittanut elintarviketeollisuuden ammattitutkinnon, jossa hän on erikoistunut lähettämö-, varasto- sekä pakkauslogistiikkaan.
- Mielessä olisi myös erikoisammattitutkinnon suorittaminen. Sen myötä olisin pätevä vaativampiinkin tehtäviin, Isoaho kaavailee.
Isoaho on ensimmäisiä suomalaisia, jotka suorittivat elintarviketeollisuuden ammattitutkinnon näyttötutkintoperiaatteella. Itse perustutkintoon kului noin kaksi vuotta ja ammattitukintoon puolitoista vuotta. Näyttötutkintokoulutus tarkoittaa sitä, että tutkinto tehdään pääsääntöisesti normaalin työn ohessa ja koulutus on periaatteessa sama kuin ammattikoulusta saatu. Aherruksesta jää käteen paperit, jotka todistavat pätevyyden alalle.
Keskikoulun jälkeen Isoaho on suoriutunut ammattikoulusta keittäjäpuolelta ja hän onkin tehnyt paljon keittiöalan toitä. Kokemusta on karttunut kesätöissä Norjan Hammerfestissa leirintäalueen keittiöllä ja ammattikoulun jälkeen Isoaho on kouluttautunut armeijan puolella armeijakunnan talousvaraston varajohtajaksi.
- Olen koulutuksen myötä oppinut tarkastelemaan työtäni uudelta kannalta. Nyt osaan ajatella tavaroiden toimitusta koko ketjun kannalta. Jos varastossa tehdään virhe, ymmärrän, mitä se tarkoittaa lähettämön puolella, kun raaka-aine on kulkenut jalostuksen läpi sinne asti, Isoaho arvioi opiskeluaan.
- Vaikka aluksi kouluasiat tuntuivatkin turhilta, on koulutuksesta ollut paljon hyötyä. Jatkuva opiskelu motivoi työssäkäyntiinkin erillä tavalla. Pohdin koko ajan, kuinka asiat voisi tehdä paremmin.
Näyttötutkinnon suorittaminen ei ole helppo juttu. Opiskelu tapahtuu pääasiassa omalla ajalla. Isoaholla ammattitutkinnon lopputyön aiheena oli varastonhallinta ja tiedonkeruulaite, joka helpottaa raaka-ainevirtojen kontrollointia..
Näyttötutkintonsa Isoaho suoritti Saarioisten omassa lihalan koulussa.
- Saarioisella ollaan hyvin aktiivisia koulutuksen suhteen. Koulutuksista ilmoitellaan ja niihin voi osallistua kuka tahansa. Koulutukseen kannustetaan ja panostetaan työnjohdon puolelta. Uskon, että tulevaisuudessa työskentelymahdollisuudet alalla ovat hyvät. Vaikka yritykset siirtyvätkin Viroon, on lähiruoka se, mitä kuluttajat arvostavat, sen myötä riittää töitä täällä Suomessa, arvioi Isoaho