Etusivu : Opiskelemaan : Näyttötutkinnot : Palveluala: suurtalouskokki
27-vuotias Jere Kosonen valitsi opiskelutavakseen näyttötutkinto-opiskelun Helpassa, eli Helsingin palvelualojen oppilaitoksessa. Kaksivuotisen tutkinnon ensimmäisen vuoden kokemukset ovat olleet hyviä. Jere suorittaa opiskelunsa iltaopiskeluna ja näyttötutkinto perustuu nimensä mukaan näyttöihin, jotka suoritettuaan hän valmistuu suurtalouskokiksi.
- En tee opiskelujeni lopussa laajaa päättötyötä, vaan arviointi perustuu opiskelumenestykseen, sekä kuuteen näyttöön, jotka voi suorittaa omaan tahtiin opiskeluaikana.
Näytöistä tehdään kirjallinen suunnitelma, joka myös osaltaan vaikuttaa arviointiin ja kertoo näytönsuorittajan kirjallisista taidoista.
Jerellä on taustallaan lukion lisäksi restonomin opintoja ammattikorkeakoulusta, jossa opiskelu jäi päättötyötä vaille valmiiksi. Ammattikorkeakoulussa opiskelu tuntui Jerestä liian teoriapainotteiselta ja työelämän kautta hän päätyikin opiskelemaan Helpaan. Siellä opiskelusta puolet koostuu käytännöntyöstä.- Koen opiskelun mielekkäämmäksi myös, koska tämän tutkinnon voi suorittaa osissa, näyttöjen kautta, Jere pohtii.
- Näyttöjen tekeminen hajaantuu tasaisesti tutkinnon varrelle.
- Näytöt tehdään oikeissa työpaikoissa, joissa ensin harjoitellaan noin viikko ja sen jälkeen suoritetaan näyttökoe.
Näytön arviointiin osallistuvat työpaikan edustajat, opiskelijan opettaja sekä opiskelija itse.
Aikuisopiskelijoiden koulupäivät on suunniteltu niin, että opiskeluja voi suorittaa työn lomassa. Tunnit alkavat viiden aikaan illalla ja ovat yhdeksään mennessä ohi. Perjantaisin opiskelua ei ole lainkaan.
- Tällä alalla työntekijän pitää olla ripeä ja reipas, kiteyttää Jere ravintola-alalla vaadittavat ominaisuudet.
Opintopolku