Etusivu : Opiskelemaan : Näyttötutkinnot : Paperiteollisuus
Varma ja vakituinen työpaikka on turvallinen vaihtoehto, mutta tämän päivän työelämässä ei kannata jäädä laakereilleen lepäämään. Kymmenisen vuotta paperin valmistuksen parissa työskennellyt Kari Pasanen, 34, lähti suorittamaan paperiteollisuuden ammattitutkintoa näyttötutkintona. Hän valmistui kahden vuoden opiskelun jälkeen ja nyt suunnitelmissa on jatkaa paperiteollisuuden erikoisammattitutkinnon suorittamisella.
Näyttötutkinto on aikuisille suunniteltu tapa saada työelämässä karttuneelle osaamiselle virallinen tunnustus. Tiedot, taidot ja kokemus voidaan osoittaa hyväksytyissä tutkinnoissa, jotka muodostuvat näytöistä.
- Suoritin tutkinnon työn ohessa. Idea lähti työnjohtopuolelta ja kiinnostuin itsekin, kun koulutusta ryhdyttiin suunnittelemaan. Olin vuonna 1992 tullut taloon, mutta varsinaista ammattitutkintoa minulla ei tältä alalta ollut, siksi pätevyys oli hyvä suorittaa, yo-pohjaisen talonrakennuksen ammattitutkinnon aikaisemmin suorittanut Pasanen kertaa.
Vaikka Pasanen on työkokemuksen kautta päässyt paperin valmistuksesta hyvin jyvälle, ammattitutkinto toi paljon uutta tietoa.
- Teoriapohjasta oivalsin monta asiaa, jotka olin käytännössä huomannut. Nyt sain näiden asioiden välille yhteyden, mikä oli koulutuksen palkitsevinta antia.
Pasanen työskentelee M-Realin Äänekosken taidepaperitehtaalla massamiehenä. Hän huolehtii esimerkiksi massat paperikoneelle, massan jauhotuksesta ja lisäaineista sekä jätevesistä ja vesijärjestelmästä.
- Näyttötutkinnon kautta omasta työtehtävästäni on tehty monipuolisempi. Oman vakanssin lisäksi voin nyt hoitaa kaksi muuta tehtävää varamiestaitoisesti, Pasanen kuvailee.
Näyttötutkinnon koulutuksen järjesti AEL, joka on teollisuuden ja elinkeinoelämän henkilöstön kouluttaja. Näyttötutkinnosta saadut taidot ja vastuu näkyvät myös porkkanana palkassa.
- Näyttötutkinto kannattaa tehdä jos vain kiinnostaa. Aina asiasta tulee uutta tietoa. Omasta mielestä tämä oli positiivinen kokemus.