Etusivu : Opiskelemaan : Oppisopimuskoulutus : Energia-ala
Jonna Laitinen opiskelee Helsingin Energian HelenService-yksikössä oppisopimuskoulutuksella koneasentajaksi. Kolmen vuoden koulutus on nyt puolessa välissä.
"Tästä oppisopimuskoulutuksesta saa normaalit koneasentajan paperit, jonka jälkeen voi lähteä erikoistumaan eri aloille. Itse olen mukana myös talon sisäisessä turbiinikoulutuksessa, joka kestää viisi vuotta. Minussa on siis ainesta Suomen ensimmäiseksi naispuoliseksi turbiiniasentajaksi. Koulutus on harvinaista herkkua, sillä turbiinit ovat harvoin levällään", 21-vuotias Laitinen kertoo erikoislaatuisesta tilaisuudesta. Oppisopimuskoulutuksessa Laitista kiehtoo työssä oppiminen. Joka päivä oppii uutta, kun korjaa laitteita voimalaitoksella hankalissakin paikoissa.
"Olen aina pitänyt enemmän käytännön työstä, kuin teorian lukemisesta. Nyt käyn perjantaisin Vallilan ammattiopistolla teoriatunneilla ja muuten työskentelen täällä HelenServicellä Helsingin Hanasaaressa. Työstä saa palkkaa ja hyvän ammattitaidon, mihin olen erittäin tyytyväinen. Keikkahommat esimerkiksi eri voimalaitoksiin tuovat työhön vaihtelua." Laitisen mielestä oppisopimuskoulutus sopii henkilölle, jolla pysyvät työkalut kädessä ja jonka asenne työntekoon on kohdallaan.
"Työpäivä alkaa yleensä 6.30 ja päättyy noin kello 15. Ylitöitäkin tehdään. Yritteliäisyyttä pitää löytyä ja aivan hienohelmoille tämä työ ei sovi. Fyysistä voimaa olisi hyvä olla ainakin jonkin verran. Kaikenlainen "rassailukokemus" on hyväksi esimerkiksi mopojen parista. Energia-ala kaipaa nuoria, koska voimalaitoksissa on korkea keski-ikä." Laitinen toteaa.