Etusivu : Opiskelemaan : Oppisopimuskoulutus : Puuala
Parin vuoden varma työpaikka ja opiskelu oppisopimuksella houkuttelivat Leo Immosen toisen tutkinnon suorittamiseen.
Tukeista tulee lautaa ja lankkua, kun Leo Immonen on sahalinjan puikoissa Stora Enson sahalla Joutsenossa. 22-vuotias Immonen suorittaa oppisopimuskoulutusta nyt toista vuotta. Kahden ja puolen vuoden opiskelun jälkeen Etelä-Karjalan ammattiopistossa Immonen on suorittanut puualan perustutkinnon ja hänestä tulee sahaprosessinhoitaja. Se on Immoselle toinen tutkinto, aikaisemmasta opiskelusta on taskussa paperiteollisuuden perustutkinto, paperiprosessinhoitaja.
- Olin sen verran paljon reissuhommissa, että työt kotipuolessa alkoivat vetämään enemmän puoleensa. Parin vuoden varma työpaikka ja opiskelu oppisopimuksella houkutteli toisen tutkinnon suorittamiseen, Immonen kertoo.
Koulutuksen teoriapuolen järjestää Etelä-Karjalan ammatillinen aikuiskoulutuskeskus, Aktiva. Teoriaopinnot limittyvät mukavasti, sillä opetus järjestetään Stora Enson tiloissa työpaikalla.
Immoselle on jäänyt myönteinen kuva oppisopimuskoulutuksesta.
- Tässä tulee käytännön osaamista ja työt ovat pariksi vuodeksi varmat. Kokemukseni mukaan yritykset arvostavat oppisopimuskoulutusta. Kavereitani on myös oppisopimuksella ja yritykset ovat ottaneet hyvin väkeä, Immonen selvittää.
Sahausprosessinhoitaja työskentelee konelinjojen asettelu-, säätö-, valvonta- ja huoltotehtävissä sekä terien vaihto-, asetus- ja huoltotehtävissä. Tehtäviin kuuluu myös jatkuva laadun tarkkailu. Teoriassa selvitetään puualan perustiedot, sahauksen suunnittelu, tukkien käsittely, sahatavaran halkaisu ja höyläys, puutuotteiden valmistus ja käyttö, vaneri ja sahausprosessi.
- Opiskelu on rytmittynyt siten, että teoriaa on muutaman päivän jaksoja kuukaudessa ja töissä ollaan ihan normaalisti. Itse olen ollut sahalinjalla sahaamassa ja särmälinjalla. Työ tapahtuu ohjaamosta tietokoneen avulla. Opintojen jälkeen suunnitelmissa on töitä. Luulen, että koulupohjaa alalle on tullut sitten tarpeeksi, Immonen kaavailee.