Etusivu : Opiskelemaan : Yliopisto- / korkeakouluopinnot : Kiinteistöpalveluala
Mirjam Kemppainen on kehityspäällikkönä SOL Palvelut Oy:ssä. Hänen oma tiensä on johtanut kiinteistöpalvelualalle monien vaiheiden kautta. Mirjam opiskeli Helsingin yliopistossa maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa pääaineena koti- ja laitostalousteknologia.
Mirjam opiskeli reilut viisi vuotta, koska hän suoritti paljon ylimääräisiä kursseja.
- Kurssien määrä taisi välillä korvata oppimisen laadun, Mirjam nauraa.
Häntä kiinnosti esimerkiksi kasvitieteen sienikurssi, jossa sienien nimet opeteltiin latinaksi. Suillus Luteus (voitatti) on jäänyt elävästi Mirjamin mieleen. Hän oli myös puoli vuotta vaihto-opiskelijana Lontoossa. Se oli avartava kokemus ja siellä näki miten alalla muissa maissa toimitaan. Lähes koko opiskeluajan hän teki myös osa-aikaisesti töitä.
Opiskelu oli mukavaa ja käytännönläheistä. Kiinnostava opiskelupaikka löytyi työvoimatoimiston ammatinvalinnanohjaajan avulla.
- Hän auttoi minua valitsemaan kiinnostavan koulutusohjelman yliopiston valintaoppaasta. Aloitin rakennusarkkitehtiopinnot lukion jälkeen, mutta ala ei tuntunut omalta, joten keskeytin opinnot ensimmäisellä lukukaudella. Kävin talouskoulukurssin ennen yliopiston aloittamista, Mirjam kertoo.
Mirjam miettii, että aika kultaa helposti muistot, ja on niin monta asiaa, jotka opiskelussa tuntuvat näin jälkeenpäin parhailta. Parasta opiskelussa oli kokonaisuus, mukavat kaverit, kirjoittamisen ja tiedon löytämisen oppiminen ja osallistuminen projekteihin. Ilmapiiri oli leppoisa. Opiskelu oli mukavaa ja käytännönläheistä. Mirjam olisi toivonut vähemmän kirjatenttejä ja enemmän tutkielmia sekä kotitenttejä. Myös ryhmätöitä hän olisi lisännyt.
Kaikki ammatit ovat hyviä, täytyy vain valita itselle parhaiten sopivin.
- Maailmassa on hurjasti hyviä ammatteja, täytyy vaan valita oma tie ja syventyä siihen täydestä sydämestään. Koulutus on vasta alku, sen jälkeenkin voi monella tavalla syventää osaamistaan ja luoda omia urapolkuja. Nykyisessä ammatissani kehityspäällikkönä tarvitsen taitoa analysoida asioita ja nähdä kokonaisuuksia, yhteistyötaitoja, laskentataitoja, kirjallista ja suullista viestintätaitoa, esiintymistaitoa, atk-taitoja, kielitaitoa, siivousalan ammattiosaamista, liiketalousosaamista jne.
- Tämä työ sopii tehtävästä innostuneelle ja kiinnostuneelle, joka pitää vaihtelusta ja uusista haasteista. Siivoustyö ei koskaan lopu ja puhtausalalla tarvitaan paljon uusia ammattilaisia jo lähitulevaisuudessa. Kiinteistöpalvelualalla on erinomainen työllisyystilanne. Monilla alueilla on jo pulaa työntekijöistä. Etenemis- ja koulutusmahdollisuudet ovat todella hyvät, jos kiinnostusta ja innostusta riittää.
Opintopolku
Katso myös
www.themesta.net – Vetovoimaa kiinteistöpalvelualalle!