Etusivu : Opiskelemaan : Yliopisto- / korkeakouluopinnot : Puunjalostus
Puuta käytetään tänä päivänä niin moniin tarkoituksiin, että aihetta voi opiskella useammalta eri kantilta. Petri Seppä uskoo myös, että ammatillinen koulutus antaa hyvä eväitä myös akateemiseen opiskeluun
- Ammatillinen koulutus ja korkeakouluopinnot eivät ole missään tapauksessa toisiansa poissulkevia vaihtoehtoja. Sellainen mustavalkoinen ajatusmalli, että peruskoulun jälkeen on vain kaksi vaihtoehtoa - joko duunarin likaiset hommat tai siistit toimistotyöt - on väärä. Ammatillinen koulutus antaa eväitä myös akateemiseen opiskeluun ja erityisesti työelämään. Käden taitoja arvostetaan myös toimistotöissä, Seppä sanoo.
Petri Seppä valmistui vuonna 1993 puuteknikoksi. Yritystoiminnan ja markkinoinnin tutkinto Turun teknillisestä opistosta, sekä sisäänpääsy Espoon teknilliseen korkeakouluun kemiallisen puunjalostuksen pariin varmistuivat vuotta myöhemmin. Nyt suunnitelmissa on kursia kasaan kesken jääneet opinnot ja valmistua diplomi-insinööriksi.
Seppä lähti opiskelemaan kemiallista puunjalostusta TKK:lle, suoritettuaan mekaanisen puujalostuksen opinnot Lahden teknillisessä opistossa. Opiskelun keskeyttivät työt kemian alan konsernissa Akzo Nobelissa ja it-firma Bonware Oy:ssä. Vuosien myötä myös perhettä on tullut. Lapset vaativat oman aikansa ja lukurauha on yleesä kello 22.00-01.00. Perheen ja opiskelun yhteensovittaminen ei ole mahdotonta, mutta työtä on Sepän mukaan kymmenkertaisesti.
- Opiskelu on melkein kymmenen vuoden tauon jälkeen raskasta, koska vanhoja perustaitoja kuten kieliä ja matematiikkaa joutuu tankkaamaan vanhasta muistista. Talouspäällikön opinnot Markkinointi-instituutissa veivät viimeisenkin vapaa-ajan. Hullu kiinnostus asiaan kuin asiaan on ollut minulle ominaista aina, 35-vuotias Seppä naurahtaa.
TKK:n puunjalostustekniikan osastolla kemiallisen suunnan pääaineita ovat paperitekniikka sisältäen paperinvalmistuksen, -jalostuksen ja painatustekniikan linjat, selluloosatekniikka, puunjalostuksen kemia, teollisuuden ympäristötekniikka ja prosessien ohjaus.