Etusivu : TET : Työnantajan vinkit TET:läiselle : Työnantajan vinkki: TET avaa tien työelämään!
TET-jakso on mahdollisesti ensimmäinen kosketuksesi oikeaan työelämään. Tästä alkaa aika, jolloin jätät jalanjälkesi kaikkiin työpaikkoihin missä olet. Suorita työtehtäväsi kaikissa paikoissa parhaalla mahdollisella tavalla!
Me työnantajat olemme mielellämme mukana näissä jaksoissa, varsinkin silloin kun yritykseemme tulee reipas, positiivisen asenteen omaava nuori. Te nuoret olette meidän tulevaisuuden työntekijöitä, työmme jatkajia, joten on hienoa, että pääsette tässä vaiheessa tutustumaan mahdollisimman moneen erilaiseen ammattiin ja työn tekemiseen. Ehkäpä juuri sinä tulet aikuisena työskentelemään paikassa missä suoritit TET-jakson tai saat kimmokkeen ryhtyä kyseiselle alalle.
Ahkera, motivoitunut TET-nuori saattaa saada itselleen kesä- tai kausityöpaikan omasta TET-yrityksestään. Joten anna itsestäsi mahdollisimman positiivinen kuva jo TETissä. Sinulla on vielä paljon aikaa päättää mitä aikuisena haluat tehdä, mutta TET-jaksolle kannattaa lähteä avoimin mielin ja oikealla asenteella. Kaikki työ mitä pääset tekemään opettaa ja antaa uusia näkemyksiä. Nämä saadut kokemukset kasvattavat sinua ja antavat vinkkejä - jopa siihen oman ammatin luomiseen.
TET-jakso ei ole vain viikko tai kaksi pois koulusta - se on erinomainen mahdollisuus saada uusia kokemuksia ja tietoa työelämästä sekä erilaisista ammateista. Oikealla, positiivisella ja avoimella asenteella selviät varmasti.
Onnistumisia TET-jaksolle!
Sari Hämäläinen
Masari Oy