Kun koulu loppuu

 

Etusivu : Työelämän ABC : Hyvää esimiestä arvostetaan

Hyvää esimiestä arvostetaan

Venla Kuokkanen

Elokuun lopussa julkaistu tutkimus selvitti nuorten kokemuksia ja mielikuvia johtamisesta. Tutkimus paljasti muun muassa, että hyvä esimies on nuorille palkkaa tärkeämpi, ja että eri aloilta odotetaan erilaista johtamista.

Tutkimuksen julkistustilaisuudessa mukana ollut Rauman Lyseon 9-luokkalainen Venla Kuokkanen on jo ehtinyt tehdä monenlaista kesätyötä.
- Olen ollut mansikanmyynnissä, puutarhatöissä, jakamassa lehtiä sekä opettanut pianonsoittoa ja ohjannut pieniä lapsia luistelussa. Esimiehistä minulla on pääasiassa hyviä kokemuksia, Venla kertoo.

Nuoret toivovat heitä johtavan esimiehen olevan tasapuolinen, kannustava ja vastuuntuntoinen. Venla on tästä samaa mieltä, ja lisää hyvän esimiehen ominaisuuksiin vielä kyvyn keskustella alaistensa kanssa.
- Hyvä esimies on kiinnostunut työstään ja tuntee alaistensa tehtävät. Ikävää olisi, jos esimies suhtautuisi töihin välinpitämättömästi, hän sanoo.

Myös palautteen saaminen on nuorten mielestä tärkeää ja moni toivoo tapahtuvan luonnollisesti muiden töiden ohessa. Venlakin muistaa saaneensa työstään palautetta ihan kasvotusten.
- Kuljimme esimieheni kanssa samaa matkaa töihin, jolloin saatoimme silloin tällöin keskustella töistä siinä sivussa. Oli mukava voida avoimesti kertoa omia mielipiteitään, hän kiittelee.

Ilmaisutaitoa valinnaisaineena opiskeleva Venla toivoo, että hän voisi työssään toteuttaa omaa inspiraatiota ja tuoda myös luovuutta esiin.
- Luovassa työssä kaikki etenee kuin itsestään, kun vain jaksaa uskoa itseensä, hän kertoo. Itseluottamus onkin tärkeää – kun sitä on saanut, ei enää tarvitse palautetta joka päivä.

Venlan opettaja Maritta Virtanen Rauman Lyseosta kertoo, että nuoret eivät usein uskalla kokeilla uusia asioita.
- On tärkeää olla rohkea ja ottaa ohjat omiin käsiin, hän kannustaa nuoria ja hymyilee Venlalle, joka ei vielä aamulla Helsinkiin lähtiessään tiennyt pääsevänsä illan pääuutislähetykseen.

Nuoret ja johtaminen 2010 -tutkimuksen tekivät yhdessä Taloudellinen tiedotustoimisto ja T-Media. Se toteutettiin keväällä 2010 ja siihen vastasi yli 3000 iältään 17–29-vuotiasta nuorta eri puolilta Suomea. Tutkimustuloksista lisää verkkosivuilla www.tat.fi.

 

Kerro kaverille!


Linkit :: Testit :: Sivukartta :: Lähetä palautetta :: Info