Kun koulu loppuu

 

Etusivu : Työelämän ABC : Pelisääntöjä : Työelämän sanastoa

Työelämän sanastoa

Tälle sivulle on kerätty tärkeitä käsitteitä määritelmineen. Ne on hyvä tietää ja sisäistää, kun astut työelämään.

Alaikäisten työsopimukset

15-vuotias oppivelvollisuutensa suorittanut saa itse tehdä, irtisanoa ja purkaa työsopimuksensa. Huoltaja voi purkaa 15-18-vuotiaan työsopimuksen, mikäli siitä on haittaa alaikäisen kasvatukselle, terveydelle tai kehitykselle.

Lomapäivä

Säännöllistä työtä tehtäessä jokaiselta työkuukaudelta kertyy yleensä 2 lomapäivää. Päiviä kertyy myös kesätyöntekijöille, joille lomapäivät korvataan usein rahana.

Työeläketurva

Jokaisella suomalaisella on oikeus kansaneläkkeeseen. Työeläkkeen suuruus riippuu tehdyistä työvuosista ja ansaitusta palkasta. Eläke lasketaan kustakin työsuhteesta erikseen.

Määräaikainen sopimus

Sopimus solmitaan tietylle aikavälille. Määräaikaisen sopimuksen aikana työntekijää ei voi lomauttaa eikä irtisanoa ennen määräajan loppua, ellei siitä ole erikseen sovittu. Toisaalta työntekijä ei voi irtisanoutua ennen määräajan päättymistä. Määräaikaisuus perustuu yleensä työn luonteeseen: kyseessä voi olla harjoittelu tai sijaisuus, rajattu työkokonaisuus, projekti tai kausiluontoinen työ.

Irtisanomisaika

Työsopimuksen yhteydessä sovitaan myös irtisanomisajasta. Tämä tarkoittaa aikaa, joka kuluu irtisanomis- tai irtisanoutumisilmoituksen jättämisestä töiden lopettamiseen. Irtisanoutumisaika on 14 päivää, jos työsuhde on jatkunut enintään vuoden.

Luottamusmies

Jokaisella suuremmalla työpaikalla on työntekijöiden valitsema luottamusmies. Luottamusmies huolehtii työntekijöiden asioista ja työehtosopimuksen noudattamisesta ja auttaa ongelmatilanteissa. Jollei yrityksellä ole omaa luottamusmiestä, apua saa alan ammattiliitosta.

Työehtosopimus

Työehtosopimus on työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen yhdessä laatima sopimus, jossa määritellään kunkin alan työehdot. Siinä on sovittu muun muassa työajoista, ylityökorvauksista, vähimmäispalkoista ja muista ehdoista. Sopimusta tulee noudattaa jokaisen työntekijän kanssa riippumatta siitä, kuuluuko hän johonkin ammattiliittoon ja siitä saa poiketa vain työntekijän eduksi.

Työaika

Säännöllinen kokopäiväinen työaika on enintään 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Työntekijä ja työnantaja voivat sopia liukuvasta työajasta, jolloin työntekijä voi sovituissa määrin päättää työnsä päivittäisen alkamisen ja loppumisen. Osa-aikatyöksi määritellään yleensä alle 30 tuntia viikossa alittava osuus. Alle 14-vuotias saa tehdä kevyttä työtä korkeintaan 7 tuntia päivässä, koulupäivinä enintään 2 tuntia päivässä.

Yli- ja yötyöt

Yli- ja yötöistä on myös sovittava ennakkoon. Ylitöitä ei ole pakko tehdä. Ylityö korvataan erikseen, ja korvaus voi olla joko rahallinen tai vaihto vapaa-aikaan. Kello 23:n ja 6:n välinen työ on yötyötä. Työehtosopimuksissa on määritelty, milloin yötyöstä maksetaan erillistä korvausta. Yötyö on kielletty alle 15-vuotiailta. 15-vuotta täyttänyt saa työskennellä kaksivuorotyössä enintään kello 24.00 saakka.

Koeaika

Työsopimuksen yhteydessä voidaan sopia myös koeajasta. Se on enintään 4 kuukautta. Jos koeaika sisältää erityistä koulutusta, se voi olla enintään 6 kuukautta.

 

Kerro kaverille!


Linkit :: Testit :: Sivukartta :: Lähetä palautetta :: Info