Kauppatieteistä hyvät perusvalmiudet
Aktiivinen opiskelijaelämä vauhditti Tuija Kalpalan alkuvuosia yliopistossa. Vapaus koota opintonsa omien mieltymysten ja aikataulun mukaan on hänen mielestään monitieteisen yliopisto-opiskelun parhaita puolia.
Tuija Kalpalalla on ollut koko opiskeluajan monta rautaa tulessa. Espoosta kotoisin oleva nuori nainen heittäytyi antaumuksella Vaasan opiskelijaelämän pyörteisiin heti fuksivuotenaan, kun edessä oli tutustuminen uusiin ihmisiin ja uuteen paikkakuntaan.
- Olin opiskelujen alkuvaiheessa mukana ylioppilaskunnan, oman ainejärjestön ja osakunnan, valiokuntien, Suomen ylioppilaskuntien liiton ja kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunnan toiminnassa niin tiiviisti, että pari vuotta meni ihan niillä töin. Siinä ajassa sain paljon kavereita, näin miten demokratia toimii ja mitä lobbaustyö käytännössä on. Todella avartava ja mukava kokemus, Kalpala kertaa.
Nyt Kalpalan järjestötyöt opiskelijapolitiikan parissa ovat rauhoittumaan päin. Paikka Espoon kaupunginvaltuustossa on hoidettavana, kuten myös gradun teko ja työ Neste Oililla.
Aktiivinen ja sosiaalinen opiskeluelämä
Yliopisto-opiskelun parhaina puolina Kalpala näkee vapauden koota opintokokonaisuus oman mielen mukaan, tietysti tutkinnon määräämien rajojen sisällä, ja aikatauluttaa omat opiskelunsa muun elämän mukaan.
- Erityisesti monialaisessa yliopistossa on todella laaja kirjo opiskelumahdollisuuksia. Kauppatieteen opiskelusta saa hyvät perusvalmiudet moniin tehtäviin. Vaasa on mielestäni ollut mukava opiskelupaikka, koska täällä on aktiivinen ja sosiaalinen opiskelijaelämä, 25-vuotias Kalpala perustelee. Pääaineena Kalpalalla oli laskentatoimi ja rahoitus, josta hän suuntautui tilintarkastukseen. Sivuaineena olivat laaja talousoikeus ja kansantaloustiede.
- Jo ysiluokalla ajattelin, että haluan opiskelemaan kaupalliselle alalle. Tilintarkastus oli mielenkiintoinen juttu ja halusin sitä lukemaan. Kursseista saatu tieto on ollut mielenkiintoista ja hyödyllistä. Nyt ymmärrän syvällisemmin yritystoimintaa ja lukuja yritystoiminnan taustalla. Asioihin saa yliopistosta tieteellisen näkökulman.