Itseluottamuksella ja uraohjauksella maailmalle – nuori kaipaa lääkettä epävarmuuteensa

| Emmi Hannuksela

Lukiokoulutuksen suosio jatkaa kasvuaan. Yläkoululaisista 60 % haluaisi suunnata lukioon, kertoo Kun koulu loppuu – Nuorten tulevaisuusraportti 2018. Lopulliset koulutuspaikat jakautuvat kuitenkin suunnilleen tasan ammatillisen ja lukiokoulutuksen välillä. Uskallan väittää, että lukiokoulutuksen suosio kertoo enemmän ajallemme tyypillisestä epävarmuuden ilmapiiristä kuin lukion erinomaisuudesta.

Nopeat muutokset, vaihtoehtojen runsaus, lisäajan kaipuu, tuttuus ja akateemisuuden arvostus. Siinä ensimmäisiä mieleen tulevia syitä hakeutua peruskoulun jälkeen lukioon, oli keskiarvo sitten yli 9 tai alle 7. Lukioon mennessä ei tarvitse vielä päättää ammatillista suuntautumista eivätkä leikkaukset ole vähentäneet opiskelijan lähiopetusta samoin kuin ammatillisella puolella. Kun vanhemmatkin arvostavat lukiota hyvänä korkeakoulutuksen välietappina, niin enkö voisi vain jatkaa näiden tuttujen aineiden parissa vielä paria vuotta ja samalla miettiä ”mitä ihmettä minusta tulee isona”?

Mutkaton koulutuspaikkavalinta on ohjauksen näytönpaikka

Lukion suosiossa itsessään ei ole mitään vikaa. Paras lähtökohta kuitenkin olisi, että jokainen nuori pääsisi opiskelemaan itselle sopivaan koulutukseen mahdollisimman mutkattomasti. Luotettavan aikuisen avulla voidaan saada nuori luottamaan itseensä ja kiinnostuksen kohteisiinsa, jolloin myös ammatillinen koulutus nähdään eteenpäin vievänä mahdollisuutena. Tämä vaatii kuitenkin pitkäjänteistä työtä ja riittävää ohjausta.

Ikävä kyllä riittävästi ohjausta jatko-opintoihin kokee saaneensa vain 54 prosenttia ja uravalintoihinsa 26 prosenttia yläkoululaisista. Nämä luvut tippuivat merkittävästi viime vuodesta (vastaavat luvut vuonna 2017 olivat 67 % ja 35 %). Tähän laskuun ovat varmasti osasyynä esimerkiksi viime syksynä yllättäen muutetut ammatillisen koulutuksen valintaperusteet, reformi ylipäänsä ja niihin liittyvä tiedon puute. Kuitenkin tuloksissa on nähtävissä myös kuvaamani trendi.

Nopeasti muuttuvien vaihtoehtojen maailmassa kaivataan aiempaa enemmän ohjausta ja tukea valintojen tekemiseen. Opinto-ohjaajana herää kysymys resursseista: laadukas ohjaus vaatii opolta aikaa, joten 200 ohjattavaa on hyvä maksimi. Osa nuorista kaipaa enemmän ohjausta ja aikaa kuin toiset, joten aina pelkkä ohjattavien määrä ei kerro resurssien tarpeesta kaikkea. Tähän päälle opoa ei saa hukuttaa muilla, kuten hallinnollisilla, töillä. Jään myös miettimään millaista ohjausta nuoret sitten kaipaisivat. Luultavasti kahdenkeskisiä keskusteluja opon kanssa, mutta ehkä myös pienryhmä- tai luokkaopetusta.

Ammatinvalinnan ohjauksesta uraohjaukseen ja oman polun etsimiseen

Yläkoulun opinto-ohjauksessa on kova paine löytää jokaiselle peruskoulun päättäjälle jatko-opintopaikka, ja siksi uravalintojen ohjaus jää jalkoihin. Kuitenkin nimenomaan peruskoulussa opinto-ohjaukselle on eniten resursseja, jos verrataan muihin kouluasteisiin, ja luokkatuntien aiheet ovat vapaammin valittavissa väljän opetussuunnitelman vuoksi. Tämän vuoksi peruskoulun opinto-ohjauksessa voitaisiinkin siirtyä ammatinvalinta-ajattelusta ura-ajatteluun.

Ammatinvalinta, sanan perimmäisessä merkityksessä, 15-vuotiaana ei ole tätä päivää. Valitset (yhden) ammatin ja sillä mennään seuraavat 50 vuotta. Jos ohjauksessa pohdittaisiin ammatinvalinnan sijaan omaa (mutkikastakin) uraa, se sisältäisi käytännössä kaiken. Se olisi eri alojen, koulutusasteiden, koulujärjestelmän ja jatko-opintomahdollisuuksien tutkimista sekä kiinnostavien alojen löytämistä.

Uravalinnat viittaavat siihen, että elämässä tehdään päätöksiä askel kerrallaan, omaa suuntaa etsien ja samalla kokonaisuutta hahmottaen. Tai haaveillen. Se mihin jatkan peruskoulusta, mahdollistaa minulle myöhemmin haaveilemiani asioita. Tai muutan haaveitani ja jatkan toiseen suuntaan. Epävarmuus hälvenee, kun ei tarvitse miettiä valintojen mahdollista epäonnistumista. Nuori voi säilyttää itseluottamuksensa.

Työelämä tuntuu raportin mukaan yläkoululaisille vieraalta ja siksi siihen liittyvää tietoa ja opetusta kaivataankin lisää. Siitä huolimatta, tai juuri siksi, yläkoululaiset uskovat lukiolaisia ja ammattiin opiskelevia vankemmin pääsevänsä mieluisaan jatko-opintopaikkaan ja löytävänsä paikkansa työelämässä. Tätä toiveikkuutta on syytä pitää kaikin keinoin yllä, koska itseluottamus mahdollistaa onnistumisen. Kyynikolle haluan sanoa, että älä huoli, kyllä elämän realiteetit ehtivät murskata unelmia sitten jatko-opinnoissakin. Jos on tarvetta. Itseluottamuksen murskausta taas ei tarvitse kukaan, missään vaiheessa.


Itseluottamuksella ja uraohjauksella maailmalle – nuori kaipaa lääkettä epävarmuuteensa

Emmi Hannuksela

Opinto-ohjaaja , Viljakkalan Yhtenäiskoulu

Kirjoittaja on Vuoden opo 2018, joka tykkää punapandoista ja söpöistä kissavideoista.