Viisi vinkkiä kesätyönhaussa erottautumiseen

| Ville Hakala

Olen ahkera ja tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Työnantaja törmää usein tämänkaltaisiin hakemusfraaseihin. Rekrytoijat lukevat viikossa satoja hakemuksia ja tunnistavat useammalle työantajalle samoilla sanoilla lähetetyt bulkkihakemukset sekä hakemuksissa yleisimmin käytetyt sanonnat. Kannattaa siis olla omaperäinen.

Hakijoita kesätöihin on satoja eikä aina tärppää edes loppuun asti viilatulla hakemuksella. Muutamilla jutuilla voi kuitenkin parantaa omia lähtöasetelmia kilpailussa kesätyöpaikoista.

Ole hereillä ja ajoissa liikenteessä

Työhakemuksen lähettämistä ei kannata jättää viimeiseen hakupäivään, sillä usein hakemuksia käsitellään hakujärjestyksessä ja haastatteluihin voidaan edetä jo hakuaikana. Viimeisenä iltana lähetetty hakemus ei kuitenkaan tarkoita, etteikö paikkaa voisi saada. Kesätyön etsintää voi tehdä myös jo ennakkoon.

Hakemisen monipuolisuus

Kesätyöhaku yhden kortin varassa voi johtaa siihen, ettei omat suunnitelmat toteudu. On siis hyvä olla suunnitelma B sekä vaihtoehdot C, D ja X. Monesti myös katsomme kauas emmekä aina näe lähelle. Jotkin itsestään selvät organisaatiot voivat hyvinkin tarjota sinulle kesätyöpaikan. Ei kannata jättää hakemista vain yhteen kanavaan, vaan etsiä monipuolisesti eri tietolähteistä. Moni kesätyöpaikka on piilossa ja vaatii siten hieman etsimistä.

Proaktiivisuus

Soita työpaikkaan itse, osoita omatoimisuutta, selvitä ja kysele. On tärkeää osoittaa, että sinä olet hakemassa työtä eikä esimerkiksi äitisi. Innokkuus ja motivaatio välittyvät kyllä. Mieti mistä kaikkialta työtä voisi kysellä ja mitkä ovat sinua kiinnostavia yrityksiä, tehtäviä tai vaikka toimialoja.

Oma osaaminen = tärkein viestisi työnantajalle

Tyypillisimmät fraasit kuten ”tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa, olen ahkera ja huolellinen” eivät erota sinua muista hakijoista. Lisäksi ne ovat sinun omia kokemuksia omasta itsestäsi. Kerro mieluummin mitä olet tehnyt, mitkä olivat vastuusi ja miten toimit sekä millainen oli lopputulos. Tehtävä josta kerrot voi olla arkipäiväinenkin – pääasia on, että tuot esille millainen toimija sinä olet, ja miten tartut tehtäviin. Hakemuksesi lukijalle tämä kertoo sinusta paljon enemmän. Työhaastattelijat voivat käyttää esimerkiksi STAR-tekniikkaa haastattelussa; Situation, Task, Activity, Result – nämä ovat hyviä vinkkejä myös hakemuksen kirjoittamiseen.

Räätälöi

Kokenut rekrytoija erottaa bulkkihakemuksen tunteella kirjoitetusta. Täysin samaa hakemusta ei siis kannata lähettää moneen paikkaan, vaan on tärkeää osoittaa kiinnostus juuri kyseistä tehtävää ja yritystä kohtaan. Vaikutuksen voi tehdä jo hakemuksessa ja osoittaa, että on tutustunut ennakkoon yrityksen toimintaan ja osaa kertoa oman osaamisen sopivuudesta juuri tähän yritykseen. Verkkosivuilta ja sosiaalisesta mediasta löytyy paljon tietoa edellisen vuoden kesätyöhakuihin liittyen ja tätä tietoa kannattaa myös hyödyntää.

Posti on Vastuullinen kesäduuni 2018 -kampanjan kumppani. Kampanjassa on mukana yli 400 työnantajaa, jotka tarjoavat kesällä 2018 yli 60 000 vastuullista kesätyöpaikkaa. Kesätyöpaikat löydät www.kesaduuni.org.


Viisi vinkkiä kesätyönhaussa erottautumiseen

Ville Hakala

Rekrytointipäällikkö , Posti

Ville on Postin rekrytointipäällikkö ja kertoo innostuneesti Postin olevan monipuolisempi työnantaja kuin moni uskookaan. ”Kaikki tietää Postin, harva tuntee”. Postilaiset ovat työnkin puolesta aktiivisia pyöräilijöitä ja he olivat viime kesänä mukana Kilometrikisassa. Omalla noin 500 km suorituksella Ville jäi kauas Postin kärkituloksesta, joka oli 6500 km.