Eloisa ja innostava kesätyöpaikka Elolla – Vastuullinen kesäduuni 2019

| Artikkeli, Kesätyökokemus, Vastuullinen kesäduuni

Tiina Tuovinen ja Erik Hämäläinen aloittivat kesätyönsä Elossa jo keväällä. Tiina toimii eläkepalveluissa ulkomaisten eläkeasioiden parissa ja Erik puolestaan on kesätyöntekijänä tuotannon tuki -tiimissä.

Mikä sai sinut kiinnostumaan hakemaan Elolle kesätöihin?

Tiina: Opiskelen vakuutusta ja riskienhallintaa Tampereen yliopistossa ja olen ollut vakuutusalalla töissä jo viitisen vuotta. Sosiaalivakuutukset ovat aina kiinnostaneet minua ja halusin kesätöihin nimenomaan eläkeyhtiöön. Elo tuntui haastattelujen perusteella parhaalta paikalta, joten päädyin tänne.

Halusin oppia lisää eläkejärjestelmästä käytännössä ja lisäksi pääsen tänä kesänä oppimaan paljon myös ulkomaan eläkeasioista.

Erik: Opiskelen tietojärjestelmätiedettä Jyväskylän yliopistossa ja itselleni eläkeyhtiöt eivät olleet kovin tuttuja. Hain siis ensisijaisesti oman alan kesätöitä ja täällä oli mielenkiintoisia tehtäviä tarjolla. Lisäksi kyseessä on iso yhtiö, eli sekin kiinnosti.

Isoista firmoista ja IT-järjestelmistä halusin oppia lisää. Ajatukseni siitä, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa ovat kirkastuneet tämän kesän aikana.

Kuvaile tyypillistä työpäivää ja kerro, millaiset tehtävät kuuluvat vastuullesi?

Tiina: Teen eläkeratkaisuja ulkomaisten eläkeasioiden toiminnossa. Hakemukset eri eläkkeistä tulevat käsittelyyni, mikäli eläkkeenhakija ilmoittaa työskennelleensä tai asuneensa ulkomailla. Työtehtävät ovat vaihtelevia ja sen lisäksi työhöni kuuluu myös eläkepalveluiden asiakkaiden neuvontaa. Olen päässyt perehtymään myös työkyvyttömyyseläkkeisiin.

Erik: Tyypillistä työpäivää ei oikeastaan ole, vaan meillä on koko ajan meneillään isoja ja pieniä projekteja päällekkäin, esimerkiksi GDPR:ään, käyttövaltuushallintaan sekä tehtävänhallintaohjelmistoihin liittyviä kehitysprojekteja. Yleensä päiviin kuuluu jonkin verran palavereita lähiesimiesten tai tiimiläisten kanssa, jonka jälkeen töitään saa lähteä edistämään itselleen sopivimmalla tavalla. Täällä kannustetaan johtamaan itseään, koska töitä tehdään pitkälti omalla aikataululla. Toki esimiehen tuki ja seuranta ovat mukana työprosesseissa.

Mikä on ollut parasta kesätyössäsi?

Tiina: Olen oppinut todella paljon uutta ja täällä on aivan huikea yhteishenki. 

Erik: Monipuolinen työnkuva on ehdottomasti parasta. Työ ei ole liian yksitoikkoista. Omiin toimintatapoihin saa myös vaikuttaa, mikä tuntuu mielekkäältä. Et ehkä saa valita mitä teet, mutta saat valita milloin ja miten teet annetut tehtävät.

Miten vapaus ja vastuu näkyvät työpaikalla?

Tiina: Meillä on liukuva työaika, eli käytännössä toimistolla tulee olla 9-14.45 välisenä aikana, mutta muuten työtään voi jaksottaa niin, että tunnit tulevat kuukaudessa täyteen. Lisäksi täällä on mahdollista tehdä etätöitä. 

Erik: Tiimissäni on mahdollista tehdä joustavasti etätyöpäiviä. Täällä luotetaan siihen, että jokainen hoitaa omat tehtävänsä ja tehtävien tuloksia seurataan.

Miten teidät on otettu vastaan ja perehdytetty tehtäviin?

Tiina: Täällä oli kattava perehdytys ja omaan oppimiseen saa paljon tukea. Paljon saa itsekin kysellä ja apua saa aina. Lisäksi olin positiivisesti yllättynyt siitä, että kesälle oli laadittu perehdytyssuunnitelma, josta pystyi helposti seuraamaan oman perehdytyksen etenemistä.

Erik: Todella hyvin on otettu vastaan! Talon sisälle tullessa kaikki uudet työntekijät suorittavat pakollisen itseopiskelumateriaalin, jonka jälkeen on räätälöity oman tiimin perehdytys – kattava paketti siis kyseessä.

Mitä olet oppinut kesätyösi aikana?

Erik: Olen oppinut johtamaan itseäni entistä paremmin. Esimies ei ole aina potkimassa eteenpäin vaan täällä täytyy itse saada tulosta aikaan. Täällä on myös oppinut pitämään monta lankaa käsissä, sekä ihan ”perusjuttuja” eli toimistokulttuuria ja uusia tietojärjestelmiä tietysti.

Tiina: Olen päässyt ottamaan vastuuta ja kehittämään omaa osaamistani. Täällä pääsee kehittymään juuri niin paljon kuin itse haluaa. Tuntuu, että täällä on hyötyä todella monipuolisesta osaamisesta.

Miten kuvailisit Eloa työnantajana?

Tiina: Vastuullinen. Olen aiemmin ollut aika hektisissä paikoissa ja täällä huomaa heti, millainen hyvinvoiva työyhteisö on. Työntekijöille annetaan vastuuta ja heihin luotetaan, mutta mielestäni heille ei aseteta mahdottoman tuntuisia tavoitteita. Toimistolla kuuluu naurua ja ihmiset ovat hyvällä fiiliksellä töissä. Huomasin heti, että täällä viihdytään.

Erik: Mielestäni kaikki hoidetaan oikeaoppisesti ja asianmukaisesti. Asiat tehdään kunnolla ja tehokkaasti, mutta täällä ei kuitenkaan vaadita kohtuuttomia työntekijöiltä.

Millainen yhteishenki ja ilmapiiri Elolla on?

Molemmat: Eloisa!

Erik: Työkaverit ainakin minun yksikössä juttelevat ja nauravat keskenään. Jokainen työntekijä saa olla sellainen kuin on ja erilaisuutta arvostetaan. Eli Elossa on oikein hyvä ilmapiiri!

Tiina: Elossa on innostava työyhteisö. Mielestäni elolaisiin on helppo tutustua yli yksikkörajojen. Sen lisäksi meille kesätyöntekijöille on järjestetty yhteistä toimintaa lähes viikoittain, joten on ollut hauska tutustua myös muihin kesätyöntekijöihin ja heidän työtehtäviinsä.

Mikä tuo merkitystä sinun päivääsi?

Erik: Motivoiva työ on sellaista, mitä haluaisin tehdä myös tulevaisuudessa. Merkitys tulee siitä, että tekee jotain järkevää ja myös muille ihmisille merkittävää.

Tiina: Eläkejärjestelmällä on yhteiskunnassa aika suuri rooli ja merkittävä vaikutus. Mielestäni on merkityksellistä tehdä töitä kaikkia koskettavan aiheen äärellä.

Miksi suosittelisit vakuutusalaa ja Eloa muille?

Erik: Eläkealalla on ainakin töitä tulevaisuudessa. Teknologian muutokset vaikuttavat myös eläkealaan, mitä on omasta mielestäni todella mielenkiintoista seurata läheltä. Täältä löytyy myös monia mielenkiintoisia tehtäviä, vaikka ala ehkä muuten on nuorille vähän vieras – suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

Tiina: Vaikka eläkkeet eivät ehkä ole nuorella ensimmäisenä mielessä, on alalla lainsäädännön jatkuvien muutosten myötä paljon jatkuvaa oppimista ja muutosta tarjottavana. Elossa olen saanut mahdollisuuden monipuolisiin työtehtäviin ja voin ensimmäistä kertaa elämässäni sanoa olevani aidosti asiantuntijatehtävässä. Pääsen tekemään monenlaisia haastavia työtehtäviä, joissa saan mahdollisuuden kehittyä jatkuvasti mikä on aivan huikeaa

 

Lue lisää Työeläkeyhtiö Elosta työnantajana.

 

Teksti: Charlotta Forsberg
Kuva: Niko Jekkonen

 

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Työeläkeyhtiö Elon kanssa.