Ennakkojakso innosti oppisopimukseen

| Oppisopimustarina

OppisopimusopiskelijaSosiaali- ja terveysala on aina kiinnostanut Perttua. Hän päätti lähteä toteuttamaan kutsumustaan oppisopimuksen avulla, sillä ammattikoulun penkki ei enää inspiroinut. Pertusta tulee lähihoitaja.

– Mielestäni ammatin oppii parhaiten tekemällä. Halusin nimenomaan oppia ammatin ja ajattelin, että ei ole enää järkeä mennä kouluun: sieltä ei saa palkkaakaan, vain pelkän opintotuen, kertoo Perttu valinnastaan.

Pertulla on pohjalla jo yksi kolmivuotinen koulutus. Hän on aiemmin valmistunut leipuri-kondiittoriksi. Tuleva oppisopimus tulee kestämään hänen kohdallaan noin kaksi vuotta.

Perttu oli oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksolla Roihuvuoren palvelutalossa. Hän viihtyi hyvin. Nyt varsinaisen oppisopimuksen solmiminen on käynnissä.

– Ennakkojaksolta jäi erilaisia taitoja käteen, vaikka kyseessä on mulle ihan uusi ala. Jäi sellainen olo, että tämä todella kiinnostaa. Sain myös tietynlaista rohkeutta jatkaa eteenpäin tällä alalla, kertoo Perttu.

Oppisopimus on fiksu tapa yhdistää työ ja opiskelu. Perttu pitää opiskelusta, mutta suosittelisi oppisopimusta myös sellaiselle, joka ei välttämättä koulunpenkillä viihdy.

Hän muistuttaa, että lannistua ei saa. Hakemuksia saattaa joutua lähettämään kymmeniä, ennen kuin tärppää. Perttu oli itse monta kertaa lähellä luovuttaa, mutta jaksoi kuitenkin yrittää. Se kannatti, sillä 50. hakemus tuotti tulosta, ja Perttu sai iloisen tiedon. Hän pääsi ennakkojaksolle tulevaan oppisopimuspaikkaansa.

– Rohkaisisin tähän, jos se kiinnostaa. Helppoa se ei kuitenkaan ole. Se vaatii sellaisen asenteen, että sä todellakin olet valmis siihen – se on työtä, tietää Perttu.