Virtuaaliopot esittäytyvät

Maija Rusila

Maija Rusila

Moikka!

Olen Maija, Oulun seudulla asuva ohjausalan ammattilainen. Tällä hetkellä työskentelen päätoimisesti koordinaattorina. Oma reittini ohjausalalle ei ollut ihan suora: peruskoulussa pohdin erilaisia ammatteja aina toimittajasta ja media-assistentista lentoemäntään ja matkailuvirkailijaan. Lukio-opintojen jälkeen kävin hakemassa vauhtia työelämästä sekä teologian opinnoista ennen päätymistäni ohjauksen koulutukseen Joensuuhun. Matkani oli ennen kaikkea antoisa ja opettavainen! Olenkin sitä mieltä, että reissusta kannattaa nauttia yhtä paljon kuin lopullisesta päämäärästä.

Olen työskennellyt monenlaisissa työpaikoissa ja -tehtävissä, kuten pikaruokatyöntekijänä, asiakaspalvelutehtävissä, uraohjaajana ja tutkimusavustajana. Jokainen työ on opettanut minulle paljon niin työstä, työelämästä kuin omasta itsestänikin. Vapaa-ajallani liikun luonnossa ja uin avannossa. Tulevaisuudessa toiveenani on päästä kokeilemaan leijasurffausta!

Mielestäni antoisinta nuorten ohjaustyössä on se, kun huomaa nuoren saavan ahaa-elämyksiä sekä onnistumisen ja innostumisen kokemuksia. Minulle tärkeää ohjauksessa on se, että ohjattava saa itse päättää elämänsä suunnastaan. Tuen ja autan valinnoissa, mutta en tee päätöksiä toisen puolesta. Jokainen on itse oman elämänsä paras asiantuntija.

Tervetuloa chattailemaan kanssani!


Kysy opolta -ohjaaja Noora Mononen

Noora Mononen

Olen idearikas ja avarakatseinen opinto-ohjaaja ja tuleva psykologi Joensuusta. Olen aina ollut kiinnostunut erilaisista elämäntarinoista ja -poluista, ammatinvalinnasta, kutsumuksesta ja sattumista.

Nuorempana etsiskelin kauan ”omaa juttuani” ja päädyin aluksi opiskelemaan viestintätieteitä Jyväskylään. Täältä tie vei itärajalle Joensuuhun ohjauksen ja psykologian opintojen pariin. Tiedän, miltä epätietoisuus oman tulevaisuuden suhteen tuntuu. Tiedän myös, kuinka palkitsevaa voi olla löytää takaisin omia mielenkiinnon kohteita vastaavalle polulle silloin, kun kiertoteitä on kuljettu jo tarpeeksi.

Ohjaajana haluan auttaa Sinua löytämään kiinnostavia ja motivoivia vaihtoehtoja tulevaisuutesi koulutus- ja urapoluille. Kysy opolta -chatissa voimme käsitellä esimerkiksi jatko-opintoihin, ammatinvalintaan, työelämään ja harrastuksiin liittyviä kysymyksiä. Chatissa voimme keskustella elämäntilanteestasi kokonaisvaltaisesti ja luottamuksellisesti.

Mielestäni ohjauksen pohjimmainen tarkoitus on tukea jokaista elämään omien arvojen mukaista ja omannäköistä elämää. Tule rohkeasti juttelemaan, niin mietitään yhdessä, mitä tämä tarkoittaa juuri sinulle!


Henri HuovinenHenri Huovinen

Moikka,

olen elämänmyönteinen ja urheilullinen itäsuomalaissyntyinen opinto-ohjaaja ja psykologian opettaja. Ohjaajana ja opettajana tavoitteeni ovat jokaisen omien toimintamahdollisuuksien tukeminen ja vahvuuksien esiintuominen.

Vietän aikaani tanssien, kuntoillen, matkustellen, nauttien ruuasta sekä läheisteni parissa. Elämässä minua on aina kiinnostanut oppiminen ja itseni haastaminen.

Tulevaisuudensuunnitelmani hioutuvat ja elävät erilaisten työtehtävien ja -mahdollisuuksien myötä. Työskentely esimerkiksi lehtitoimituksessa, teatterissa, esiintyjänä, valmentajana, sähköalalla, kilpaurheilijana, opinto-ohjaajana sekä opettajana on opettanut paljon ja antanut näkökulmaa itselle mielekkääseen elämään. Tykkään, että elämässä on monipuolista tekemistä toistensa vastapainona. Erilaisten kokeilujen myötä olen huomannut nauttivani eniten työstä, jossa voin auttaa ihmisiä saavuttamaan ja selkiyttämään tavoitteitaan. Ihmisten kanssa toimiessa minulle on tärkeää luottamus ja avoimuus.

Etsitään yhdessä vastauksia kysymyksiisi!


Kysy opolta -ohjaaja Emma TimonenEmma Timonen

Olen Emma, savolaissyntyinen opinto-ohjaaja ja psykologian opettaja Hyvinkäältä. Olen ollut jo nuoresta pitäen kiinnostunut ihmisten parissa tehtävästä työstä, tästä johtuen hakeuduin lukiosta Humanistisen ammattikorkeakouluun, josta valmistuin yhteisöpedagogiksi. Nuorisotyössä toimiessani minua alkoi kiinnostaa yhä enemmän, miten ihmisten elämänpolut ja ammatinvalinta muotoutuvat. Tämä innosti minua hakeutumaan Itä-Suomen yliopistoon opo-opintoihin.

Opintoihin, ammatinvalintaan, urasuunnitteluun ja elämänhallintaan liittyvää ohjauskokemusta minulle on karttunut tähän mennessä niin opinto- kuin nuoriso-ohjaajanakin. Olen työskennellyt sekä henkilökohtaisen että erikokoisten ryhmien ohjauksen parissa. Perinteisempien ohjausmenetelmien lisäksi hyödynnän myös erilaisia toiminnallisia menetelmiä.

Ohjauksessa tärkeänä lähtökohtana on asiakkaan elämäntilanteen hahmottaminen ja huomioiminen. Pyrin ohjaajana auttamaan ihmisiä kartoittamaan omia vahvuuksiaan, etenemään kohti heille tärkeitä tavoitteita ja etsimään omaan tilanteeseensa sopivia ratkaisuja. Tervetuloa chattiin pohdiskelemaan kanssani Sinulle tärkeitä asioita!


Salla PurhoSalla Purho

Hei juuri Sinä, joka tätä luet!

Olen Salla, 25 -vuotias kovaa vauhtia helsinkiläistymässä oleva Pohjois-Karjalan kasvatti. Tällä hetkellä työskentelen päivät opinto-ohjaajana ammattikoulussa.

Ihmisten kanssa tekeminen on ollut pienestä asti minulle mieluinen työmuoto ja varmaan siinä onkin yksi syy, miksi alunperin hakeuduin opiskelemaan opinto-ohjaajaksi. Lukion jälkeen mietiskelin ammatinvalintaa hetken ja opiskelin saksan kieltä, ennen kuin aloitin opo-opinnot.

Luonteeltani olen positiivinen ja nauravainen, enkä säikähdä ihan pienistä asioista. Olen itse pohdiskellut uravalintaani hetken jos toisenkin, eikä se aina ole ollut niin helppoa. Sen takia haluankin auttaa ja tukea sinua niissä ammatinvalintaan, työelämään ja koulutukseen liittyvissä kysymyksissä, joita olet pohtinut.

Ohjauksessa haluan kunnioittaa sinun ajatuksiasi ja mielipiteitäsi, olla tukenasi kun pohdit erilaisia vaihtoehtoja tulevaisuutesi varalle. Mietitään, pohditaan ja jutellaan yhdessä, mikä on juuri Sinun haaveesi ja miten pääset kohti päämäärääsi. Minä ohjaajana tuen ja kannustan Sinua siinä, mitä ikinä oletkin tulevaisuudellesi suunnitellut.


Kysy opolta -ohjaaja Karoliina Kolu

Karoliina Kolu 

Hei,

Olen Karoliina ja tällä hetkellä toimin lukiossa opinto-ohjaajana. Oma reittini opinto-ohjaajaksi ja terveystiedon opettajaksi on sisältänyt monenlaisia mielenkiintoisia reittejä.

Yhdeksännellä luokalla mietin, että haluaisin oppia jotain uutta ja lopulta päädyin suorittamaan kaksoistutkintoa ammattialanani talonrakennus. Ammatillisen koulutuksen jälkeen tein kaksi vuotta vapaaehtoistöitä lasten ja nuorten parissa Suomessa ja ulkomailla. Sen jälkeen suuntasin opettajaopintoihin Tampereelle ja kahden vuoden opiskelujen jälkeen siirryin opo-opintoihin Joensuuhun.

Koko opo-opintojen ajan tunsin opiskelevani oikeaa alaa ja valmistuttuani olen iloinen ja kiitollinen, että saan tehdä opon töitä.

Vuosien varrella olen työskennellyt erilaisissa työpaikoissa muun muassa luotiliivitehtaalla, myyjänä, betoniraudoittajana ja leiriohjaajana. Kaikissa töissä olen viihtynyt ja saanut oppia uutta. Elämässä tärkeää onkin mielestäni kyky oppia jatkuvasti.

Vapaa-ajallani harrastan liikuntaa, retkeilyä ja matkustamista. Ohjaajana ajattelen, että ihminen on kokonaisuus. Kuuntelen ja autan löytämään ratkaisuja kysymyksiin. Haluan ohjata ja kannustaa rohkeasti kokeilemaan erilaisia asioita realiteetit huomioiden. Jokaisella on omat vahvuutensa ja ainutlaatuinen tie kuljettavana.

Tervetuloa yhdessä etsimään ratkaisuja opintoihin, ammatinvalintaan ja tulevaisuuteen liittyen!


Kysy opolta -ohjaaja Karoliina LeinonenKaroliina Leinonen

Moi,

Olen elämäniloinen opinto-ohjaaja ja psykologian opettaja Kuopiosta. Haaveeni lähteä opiskelemaan opinto-ohjaajaksi alkoi muotoutua lukio-opintojeni loppuvaiheilla.

Vielä yläkoulussa suunnittelin lähteväni opiskelemaan kauppakorkeakouluun tai oikeustieteelliseen, mutta nuorten kanssa harrastamisen ja työnteon kautta aloin vähitellen löytämään todellista suuntaani ihmisten kohtaamisen ja ohjaamisen parissa. Suuntasinkin heti musiikkilukio-opintojeni jälkeen Itä-Suomen yliopistoon ohjauksen pitkään koulutusohjelmaan, enkä ole katunut tätä valintaa hetkeäkään.

Opiskeluvuosien varrella olen ehtinyt tehdä töitä mitä erilaisemmilla aloilla, esimerkiksi kotisiivoojana, elintarviketyöntekijänä, leiriohjaajana, vanhusten avustajana sekä toimistoapulaisena. Kaikki kokemukseni ovat opettaneet minulle paljon sekä työmaailmasta että itsestäni ja auttaneet minua löytämään omaa juttuani.

Vietän vapaa-aikaani ystävien seurassa, matkustellen, musisoiden, urheillen, uusiin paikkoihin tutustuen sekä itseäni kehittäen. Minusta on avartavaa nähdä maailmaa, tutustua uusiin ihmisiin ja oppia lisää. Vaikka nautin vauhdikkaasta tekemisestä ja uusista kokemuksista, tarvitsen välillä myös aikaa istahtaa hyvän ystävän kanssa teekupin äärelle.

Koen ohjaajan työssä hienoimpana mahdollisuuden kuulla erilaisia tarinoita, kohdata ihmisiä ja tukea heitä heille sopivan polun löytämisessä. Haluaisinkin ohjaajana motivoida jokaista tavoittelemaan omia haaveitaan sekä rohkaista menemään eteenpäin, vaikka tuntematontakin kohti. Tule rohkeasti juttelemaan, niin mietitään sinulle ajankohtaisia asioita yhdessä lisää!


Kysy opolta -ohjaaja Sara Peltola

Sara Peltola

Moikka!

Mukavaa, että olet löytänyt tänne Kunkoululoppuu -sivuille ja tutustumaan meihin chat-ohjaajiin!

Minä olen Sara, itäsuomalaistunut pääkaupunkiseudun kasvatti. Lukion jälkeen sen oman jutun löytäminen ei sujunut ihan suoraviivaisesti. Olen opiskellut muun muassa viestintää ja valmistunut myös kulttuurituottajaksi. Kulttuurialan hommia tehdessä heräsi kuitenkin halu auttaa ihmisiä kokemaan erilaisissa tapahtumissa todistamiani onnen hetkiä yhä useammin ja osana arkeaan. Opona parasta onkin, että saan olla apuna ja tukena rakentamassa kullekin oman näköistä, kaikin puolin onnellista elämää.

Vaikka oma polkuni on ollut mutkainen, päivääkään en vaihtaisi pois! Kaikista opinnoista, työkokemuksesta ja kokeiluista on ollut minulle hyötyä ja ne ovat muokanneet minusta sellaisen ihmisen kuin tänä päivänä olen. Tätä rohkeutta ja uteliaisuutta kokeilla sekä etsiä rauhassa sitä omaa juttua haluan välittää myös ohjauskeskusteluissa.

Opona olen toiminut ammatillisella puolella sekä aikuislukiossa. Vapaa-aikani kuluu perheen ja ystävien parissa, koiran kanssa luonnossa liikkuen, hyvien leffojen, kirjojen ja TV-sarjojen parissa.

Voimme jutella luottamuksellisesti kaikesta, mikä sinua tulevaisuuden suhteen mietityttää. Etsitään ja pohditaan vaihtoehtoja yhdessä!