Kalle Freese haluaa valmistaa maailman parasta kahvia

| Yrittäjyystarina

Kalle Freese, 23, on suomalainen yrittäjä ja barista. Hän on voittanut Suomessa pidetyt Vuoden Barista -kilpailut useamman kerran.

Nuorempana hän oli kiinnostunut ruoanlaitosta ja halusi kokiksi. 14-vuotiaana hän työskenteli viikon ajan Chez Dominiquessa, joka oli tuolloin Suomen ainoa kahden Michelin-tähden ravintola.

15-vuotiaana hän muutti perheensä kanssa vuodeksi Uuteen-Seelantiin. Siellä hän alkoi kiinnostua kahvinteosta. Tultuaan takaisin Suomeen Freese oli baristakurssilla, jossa sai kokeilla kahvin tekemistä itse.

– Tajusin ensimmäistä kertaa, ettei se ole kone, joka hyvän kahvin tekee, vaan se kaveri koneen takana, Freese muistelee.

Ruoanlaitto on vieläkin miehen elämässä mukana.

– Kahvi on se, jota haluan tehdä työkseni ja ruoka enemmän vapaa-ajan juttu.

Vaikeudet viehättävät

Halu yrittäjäksi heräsi Kalle Freesellä lukion Nuori Yrittäjyys -kurssin myötä. Silloin hän oppi, miten hienoa oman jutun pyörittäminen on.

– Onhan siinä paljon duunia ja muuta, mutta on vaan niin siistiä luoda omia juttuja.

Freesen mielestä tiimityö oman yrityksen sisällä on erittäin tärkeää. Kilpailuhenkisyyttä ja kilpailuakin yrittäjyyteen liittyy.

– Mielestäni kilpailu on enemmän esimerkiksi me vastaan Paulig ja Nespresso kuin että me ja muut kahvilat rupeamme kilpailemaan keskenämme.

Freese pitää vaikeuksia yhtenä yrittäjyyden viehätyksistä. Vaikeaa alussa voi olla se, ettei kukaan ole kertomassa, mitä pitäisi tehdä.

– Silloin oppii myös enemmän oman työn johtamista ja sitä, että pystyy keskittymään oikeisiin asioihin ja tekemään oikeat asiat oikeaan aikaan.

Yrittäjänä on hyvä olla utelias, nöyrä ja uskalias. Tukiverkostosta on paljon apua. Freese suositteleekin yrittäjäksi lähtemistä kaverin kanssa yhdessä.

– Kannattaa kokeilla. Ei siinä oikeasti ihan huonosti voi käydä. Siinä oppii ihan valtavasti, eikä sitä tarvitse koko loppuelämää tehdä.

Kahvia ihmisiä varten

Kalle Freesen tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu maailman paras instant-kahvi. Tarkoituksena on tehdä huippukahvia myös paikoissa, joissa sitä ei välttämättä voi tehdä yhtä helposti kuin kahvilassa tai kotona. Esimerkiksi lentokoneessa tai purjehtimassa helppous menee usein laadun edelle.

Idea maailman parhaasta instant-kahvista sopii hyvin Freeselle, sillä hän tekee kahvia ihmisiä varten.

Hän neuvoo, että yrittäjyyteen lähtiessä idean lisäksi kannattaa myös olla syy, minkä takia sitä haluaa tehdä.

– Mulle syy tehdä kahvia on se, että se on tosi konkreettinen tapa tehdä jonkun päivästä parempi.

Teksti: Alisa Taipale, Wenla Koski ja Kunkoululoppuu.fi-toimitus

Kuva: Wenla Koski ja Alisa Taipale