Kauppias saa voitonriemua tekemistään kaupoista

| Ammattiesittely, Kaupan ala

Kauppias Virpi Hyppönen pitää miehensä kanssa lankoja käsissä, kun johdettavana on kaksi Kookenkää. Kenkäkaupassa trendit ja sesonkien vaihtelut pitävät mukavasti varpaillaan.

– Pysyy mieli virkeänä. Lomamatkoillakin tulee seurattua, mitä ihmisillä on jaloissaan. Se on hektistä, mutta olen sellainen tyyppi, etten jaksa pysyä paikoillani pitkään, Hyppönen muotoilee.

Ensiaskeleet kaupan alalle Virpi Hyppönen otti jo 13-vuotiaana, kun marssi lelukauppaan kysymään töitä. Uravalinta oli sillä selvä ja hän opiskeli myöhemmin myös kauppatieteitä.

Alun perin Virpistä piti tulla K-ruokakauppias, mutta äitiysloman jälkeen sattuman kauppa veikin kenkäkauppaan.

– Kauppias oli lähdössä pois ja ihmettelin, kun on älyttömän hyvä kauppapaikka. Soitin Keskolle, että mitäs jos siirtyisinkin kenkäkauppiaaksi, Hyppönen kertoo.

Peukaloita ei tarvitse pyöritellä

Kaupassa tekemistä riittää. Tavaraa tulee sisään, pitää laittaa esille ja myydä. Samaan aikaan on ostettava sisään seuraavan sesongin kenkiä. Tehtäviin kuuluu myös työvuorolistojen tekemistä, perehdyttämistä ja välillä uusien työntekijöiden palkkaamista.

– Aina on asiakkaita, joita tulee ja aina on kenkiä, joita pitää ostaa. Aina on myös kenkiä, joita pitää saada poistettua kun talvi loppuu, Hyppönen naurahtaa.

Kahden kaupan pitämisessä on lisäksi omat haasteensa, mutta onneksi yhteistyöllä ja hyvillä viestintävälineillä siitäkin selvitään.

– Omalla koulutustaustalla on aika suuri merkitys siihen, miten pystyy omaa työtään hallinnoimaan ja kehittämään, kun ymmärtää lukujen ja työlakien päälle.

Hyppönen nauttii siitä, että kauppiaana saa suunnitella omaa arkeaan, vaikka joustavuutta ja paineensietokykyä myös tarvitaan. Mutta työ palkitsee.

– Saada voitonriemua siitä, kun kauppa syntyy. Se on varmasti sellainen ykkösasia tällä alalla, Virpi Hyppönen päättää.

Lue lisää kaupan alan monista mahdollisuuksista!

Teksti: Siiri Huttunen
Kuva: Pekka Rötkönen


Share on FacebookTweet about this on Twitter