Kesätyö voi jatkua syksyllä

| Artikkeli, Kesätyökokemus

Eric Amanor on ollut jo neljä kesää SOLilla kesätöissä sekä tehnyt ilta- ja viikonlopputöitä opiskelujen ohessa. Palveluvastaavan työhön kuuluu esim. pintojen siivousta sekä ikkunanpesua. Tärkeintä työssä on ennen kaikkea asiakaspalvelutaidot. Esimerkiksi jäähallilla on pelien aikan tuhansia ihmisiä, jolloin hymy ja ystävällinen jutteleminen vievät pitkälle. Kotonakin tulee nyt siivottua enemmän ja paremmin, Eric kertoo hymyillen.

SOLin kesätyöt sopivat hyvin nuorille ja opiskelijoille, sillä kesän jälkeen voi usein jatkaa töitä esimerkiksi viikonlopputöinä. SOL Palvelut tarjoaa kesätöitä esimerkiksi kiinteistö- ja siivouspuolelta, turvapalveluista, pesuloista sekä henkilöstöpalvelun puolelta.

Tutustu nyt SOLin kesätöihin ja löydä tuleva kesätyöpaikkasi!

 

Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka on toteutettu yhteistyössä TATin ja T-Median kanssa. Se kokoaa yhteen työnantajat, jotka ovat sitoutuneet vastuullisen kesätyön periaatteisiin ja haluavat tarjota nuorille hyviä kesätyökokemuksia.

Vastuullinen kesäduuni 2018 -kampanjan pääyhteistyökumppaneina toimivat TeliaDestiaVarmaS-ryhmäMetsä GroupBaronaKraton ChemicalKojamo ja Elinkeinoelämän keskusliitto.

Osoitteesta kesaduuni.org löydät vinkkejä, tarinoita ja videoita vastuullisesta kesäduunista.

Vastuulliset kesätyöpaikat löydät osoitteista kesaduuni.org ja www.oikotie.fi/tyopaikat.

 

Teksti ja kuva: Niko Jekkonen

Artikkeli on tehty yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa.

Kuvaus: Niko Jekkonen, editointi: Olli Kohonen

Video on tehty yhteistyössä SOL Palveluiden kanssa.