Mansikkapelloilla piisaa nyt kesätöitä

Artikkeli, Kesätyökokemus

Koronavirustilanne vaikuttaa myös kesätöihin. Poikkeustilanne tuo marjanpoimintaan ensi kertaa vuosikymmeniin huolen siitä, että poimijoita ei saada tarpeeksi töihin. Ala tarjoaa nyt hyvän paikan nuorille saada työelämäkokemusta ja palkkaa.

lapsi näyttää käsissään olevaa rasiaa, jossa on täynnä mansikoita.
Kesällä 2020 monet mansikkatilat tarjoavat töitä nuorille. Kuvituskuva.

 

Vaikka koronavirus vaikuttaa kesätyönhakuun, ei kannata lannistua, vaan kannattaa hakea rohkeasti mieluisiin paikkoihin. Esimerkiksi mansikanpoimijoita haetaan tänä kesänä poikkeuksellisesti Suomesta, näin kertoo tekevänsä myös Suomen suurimman mansikkatilan Koivistoisen Mansikkapaikan omistaja Vesa KoivistoinenSoitimme Koivistoisen Mansikkapaikkaan, ja kysyimme, mitä terveisiä sieltä lähetetään nuorille, jotka etsivät kesätöitä näinä poikkeuksellisina aikoina. Koivistoisen johdolla mansikkaa viljellään Suomessa neljällä paikkakunnalla yhteensä yli sadan hehtaarin alalla. 

 

Töitä on, mutta löytyykö tekijöitä? 

Koivistoisen Mansikkapaikka tarjoaa kesätöitä jopa 450 työntekijälle tänä kesänä, mutta Koivistoinen on huolissaan tavoittaako tämä haku tarpeeksi työnhakijoita tiloille. 

– Saa nähdä saadaanko tarpeeksi työntekijöitä, viimeiset 20-vuotta haettu työntekijöitä vain ulkomailta, pohtii Koivistoinen. Mansikkatiloilla töitä löytyy jo keväästä ja alkukesästä esimerkiksi sadon istuttamisessa ja rikkaruohon kitkemisessä. Kesällä poimintaviikot sijoittuvat kesäkuun puolivälistä elokuun loppuun. Mansikka kypsyy yleensä heinäkuun alkuun mennessä, joten heinäkuu on kiireisintä aikaa. 

Kesätöitä kannattaa tänä kesänä hakea, vaikka tilanne onkin poikkeuksellinen.  On tärkeää, että kesätyöhakemuksia ja ansioluetteloita valmistellaan ja omia vahvuuksia ja osaamista sanoitetaan paperille, vaikka kesätyönäkymät olisikin tänä vuonna heikommat. Jos hakemusta ei lähetä ja jos töitä ei hae, voi olla varma siitä, ettei töitä myöskään saa. Töiden hakeminen kartuttaa monenlaisia taitoja. 

Sadonkorjuu työllistää tänä vuonna ennätysmäärän suomalaisia nuoria. Mansikanpoiminnan työpaikkoja voi etsiä samalla tavalla kuin muitakin kesätöitä, eli etsimällä avoimia paikkoja esimerkiksi työnhakusivustoilta tai mansikkatilojen omilta nettisivuilta. Esimerkiksi Koivistoisen mansikkatila on aloittanut jo rekrytoinnit. Hakemus kannattaa lähettää mahdollisimman pian ja varmistaa oma paikka työhaastattelusta. Apuja ja neuvoja työhakemuksen tekoon ja mallia ansioluetteloon saat täältä 

 

Musiikkia, hyötyliikuntaa ja suut makiaks! 

Työskentely marjatiloilla on poimijalle samalla antoisaa että fyysistä. Se soveltuu ensimmäiseksi kesätyöpaikaksi hyvin, sillä se on joustavaa ja monissa paikoissa yläikärajaa ei ole, mutta joihinkin paikkoihin vaaditaan 15 vuoden ikää. Lisäksi aikaisempaa työkokemusta ei välttämättä vaadita. Poiminnasta maksetaan palkkaa. Mansikanpoimijan palkka on urakkapalkka, eli mitä enemmän keräät, sitä enemmän tienaat. Työskentely tapahtuu ulkona ja on fyysisesti raskasta, sillä siinä ollaan paljon kyykyssä. Mikäli pelkkä poimiminen pitkästyttää, voit samalla kuunnella vaikka musiikkia, podcasteja tai äänikirjoja. Ja mikä parasta: mansikkaa saa syödä työn lomassa niin paljon kuin jaksaa. 

Työstä löytyy paljon hyviä puolia, mutta millaisia ominaisuuksia hyvällä mansikanpoimijalla on hyvä olla? 

– Hyvällä mansikanpoimijalla on reipas mieli ja näppärät sormet. Urheilullisuudesta ja fyysisyydestä on etua, Koivistoinen kuvailee. 

Mansikkatilat kaipaavat kiperästi kesätyöntekijöitä, joten mikäli sinulta löytyy nämä ominaisuudet ja etsit kesätyöpaikkaa, mikset hakisi kesäksi maksikanpoimijaksi? Mikään työkokemus ei ole turhaa, kaikesta työkokemuksesta on hyötyä ja oppii aina jotakin.