OP Ryhmän etäTET-päivänä pohdittiin omia taloudellisia unelmia

| EtäTET, Finanssiala, Finanssialan etäTET, TET-kokemus

Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetty finanssialan toimialan yhteinen etäTET kokosi viikolla 16 nuoret finanssialan TET-harjoitteluun asuinpaikasta riippumatta aina pääkaupunkiseudulta Lappiin. Mukana oli yläkoululaisia ja lukion ensimmäisellä opiskelevia. Viikon ohjelma jaettiin viiden eri toimijan kesken. Mukana olivat Finanssiala ry, Danske Bank, Varma, OP Ryhmä ja Nordea.

EtäTET-viikon kolmas päivä oli OP Ryhmän päivä. EtäTET-päivän ohjelma koostui erilaisista uratarinoista, kesätyö- ja kesäyrittäjyysvinkeistä sekä taloustaito-opetustuokiosta ja työtehtävästä. EtäTET:läisten mukana OP Ryhmästä olivat koko päivän Jenny Kilponen ja Anriikka Lahikainen, jotka hoitivat päivän juoksutusta ja tehtävänantoa. Päivän ensimmäisen puheenvuoron otti OP Ryhmän viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Tuuli Kousa, joka kertoi omista TET-kokemuksistaan hotellissa matkailu- ja ravintola-alalla, opiskeluistaan sekä urapolustaan erityisesti viestinnän eri työpaikoissa. Lisäksi nuoret kuulivat OP Ryhmän visiosta olla johtava ja vetovoimaisin finanssiryhmä Suomessa. Tuulin viestinä ja vinkkinä nuorille oli, että ei kannata liian varhaisessa vaiheessa lukittautua johonkin tietylle alalle, varsinkaan jos ei ole todella kirkasta ajatusta siitä, mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä.

Seuraavaksi kuultiin kolme erilaista uratarinaa. Sometuottaja Susan Orfinskij kertoi omasta TET-kokemuksestaan vaateliikkeessä, ura- ja koulutuspolustaan sekä sometuottajan arjesta finanssitalossa. Susanin unelmat ovat vaihtuneet vuosien varrella ja hän pitääkin nykyistä sekä ensimmäistä oman alan työtään unelmatyönä. Susanin vinkkinä nuorille oli, että kannattaa uskoa unelmiinsa ja luottaa aina omaan osaamiseen.

– Susan Orfinskij

Asiakkuusneuvoja Ossi Mannisenmäki taas kertoi omasta erittäin monipuolisesta urapolustaan, johon kuului mm. rauhanturvaajana olemista Libanonissa. Rauhanturvaajana Ossi oppi vanhemmilta kollegoilta ensimmäistä kertaa säästämisen ja sijoittamisen tärkeydestä. Ossi muistutti, että säästäminen on hyvä aloittaa nuorena, mutta on myös tärkeää nauttia ensimmäisistä itse tienatuista rahoista. OP Software johtaja Saija Antikainen on tehnyt jo pitkän uran OP Ryhmässä eri tehtävissä ja kertoi syyksi monipuolisten uramahdollisuuksien lisäksi yhteisöllisyyden ja kannustavan kulttuurin. Saija kertoi myös vapaa-ajan harrastusten ja vapaaehtoistyön merkityksestä itselleen ja jakoi myös omat oivalluksensa ja vinkkinsä nuorille.

Saija Antikaisen vinkit nuorille

 

Tauon jälkeen OP Ryhmän HR-asiantuntija Jani Mikanmaa kertoi nuorille kesätöistä ja vinkit kesätyöhakuun. Kesätyöhaku kannattaa Janin mukaan aloittaa ajoissa ja hyödyntää netin lisäksi omat ja koulun verkostot. Kesätyöhakemus ja CV kannattaa räätälöidä aina haettavaan tehtävään ja kertoa tiivistetysti, miksi juuri sinä olisit hyvä kyseiseen tehtävään. Työhaastatteluun on hyvä valmistautua etukäteen esimerkiksi ottamalla selvää yrityksestä. Lisäksi kannattaa hyödyntää netissä olevia valmiita hakemus- ja cv-pohjia sekä henkilökohtaista verkostoa on hyvä rakentaa jo opintojen aikana. Janin vinkkinä oli myös, että opintotausta ei ole rajoittava tekijä tulevan työpaikan suhteen ja myös finanssialalle tullaan eri koulutustaustoilla. Seuraavaksi Sanna Ikäläinen TAT:ista kertoi kesäyrittäjä-ohjelmasta, johon voi hakea 17-29-vuotiaat nuoret mistä päin Suomea tahansa joko yksin tai tiimissä. Ohjelmaan haetaan omalla yritysidealla, jota kannattaa rohkeasti testailla ja kysyä palautetta muilta. Sanna antoikin esimerkkejä erilaisista yritysideoista ja kannusti etsimään tietoa yrittäjyydestä. Esimerkiksi OP Kevytyrittäjä on yksi kesäyrittäjä-ohjelman kumppaneista.

Nuorten kommentteja päivästä

Nuoret pääsivät päivän aikana vahvasti ääneen ja saivat esittää kysymyksiä jokaiselta vieraalta joko chatin kautta tai avaamalla mikin. Uratarinat koettiin erittäin mielenkiintoisiksi ja varsinkin TET- ja kesätyökokemukset kiinnostivat nuoria. Nuorille tuli selkeästi yllätyksenä, miten erilaisia työkokemuksia ja koulutustaustoja OP-ryhmäläisillä oli ja myös kuinka monipuolisissa työtehtävissä finanssialalla voi toimia (esimerkiksi sometuottajana). Kesätyövinkit koettiin hyödyllisinä ja kesäyrittäjyys oli monelle nuorelle täysin uusi vaihtoehto. EtäTET-päivän päätteeksi nuorille annettiin työtehtäväksi tehdä suunnitelma oman taloudellisen unelman saavuttamiseksi. Tehtävän pohjustuksena oli OPxRahapuhetta: Opi omasta taloudesta -video. Tehtävässä tuli pohtia mitkä asiat motivoivat tuon unelman saavuttamisessa ja mitä toimenpiteitä unelman saavuttaminen vaatii.

Minulla on ansioluettelo tehtynä, mutta ei varmaankaan jokaisella tämän ikäisellä. Lisäksi oli kiinnostavaa kuulla, että nuori voi esimerkiksi ryhtyä kesäyrittäjäksi vaikkapa kahvilanpitäjänä tai liikuntapalvelun vetäjänä.

          Ysiluokkalainen Kittilästä

Oli hyödyllistä kuulla kesätyövinkkejä. Kesätöissä parasta olisi oman rahan tienaaminen.

          Kasiluokkalainen Porista

Oli mielenkiintoista kuulla, mitä eri ihmiset ovat tehneet TET:issä ja kesätöissä ja oli myös kiinnostavaa kuulla heidän nykyisistä ammateistaan.

          Kasiluokkalainen Oulusta

Kesäduuneista OP:n piikkiin en ollut kuullutkaan. Kesätöistä saa hyvää työkokemusta ja merkinnän cv:hen.

          Lukiolainen Hämeenlinnasta.

Päivässä parasta oli erilaisten uratarinoiden kuuleminen.

          Kasiluokkalainen Oulusta

Päivässä parasta oli kuulla OP Ryhmäläisten uratarinoita. Oli mielenkiintoista kuulla, miten erilaisista taustoista he olivat, vaikka olivat päätyneet samalle työnantajalle.

          Kasiluokkalainen Oulusta

Päivän lopuksi kerättiin vielä ajatuksia Mentimeter-kyselyn avulla siitä, millainen olisi nuorten unelmatyönantaja. Nuorten toiveet ovat lopulta aika selkeitä ja ystävällisyys, ymmärtäväisyys, mukavuus sekä reiluus nousivat nuorilla eniten esiin. Tärkeimmät työnantajan ominaisuudet kiteytyvät empatiaan, joustavuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Hienoja arvoja ohjaamaan minkä tahansa alan työnantajaa.

 

Millainen on unelmien työnantajasi? 

Lisää tietoa OP Ryhmän päivästä

Finanssiala ry:n uutinen

TAT:in uutinen