Rakennetun ympäristön hortonomi on ”viherinsinööri”

| Hämeen ammattikorkeakoulu - HAMK, Opiskelijaesittely

HamkElinympäristömme tulee olla toimiva ja viihtyisä. Kaupungissa liikkuessa ei aina tule ajatelleeksi, millaisia eri ammatteja kohtaamamme maiseman takaa löytyy. Ympäristön suunnittelu ja viherrakentaminen ovat tärkeä osa kaupunkimiljöön viihtyisyyttä ja ne työllistävät erilaisia rakennetun ympäristön ammattilaisia.

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK kouluttaa viherrakentamisen ja ympäristön suunnittelun hortonomeja rakennetun ympäristön koulutuksessa. Lepaan kauniilla ja innostavalla kampuksella on helppo kasvaa ammattiin, jossa yhdistyvät luonto, estetiikka ja rakentaminen. Samalla kampuksella opiskelevat myös puutarhatalouden hortonomit.

HAMKista valmistuvat hortonomit sijoittuvat esimerkiksi suunnittelu-, rakentamis- tai ylläpitotehtäviin. Koulutus on tarjonnut monelle mahdollisuuden työskennellä viheralan johtotehtävissä ja siitä saa hyvät eväät myös oman yrityksen perustamiseen.

Ennen rakennetun ympäristön koulutus tunnettiin maisemasuunnitteluna. Rakennettu ympäristö kuvaa kuitenkin paremmin niitä monipuolisia mahdollisuuksia, joita työelämä alalla tarjoaa.

Emme vain maalaille täällä vesiväreillä kauniita kuvia ja mieti pensaiden paikkoja, vaan laskemme ulkoalueiden teknisiä rakenteita ja teemme raakaa viherrakennushommaa. Kyllähän kasveja ja värejä pitää miettiä, mutta se tulee pohjatöiden päälle. Uusi nimi kuvaa sitä, mitä me täällä opiskelemme. Olemme vähän niin kuin pihainsinöörejä, hortonomiopiskelija Susanna Lapinoja kertoo.

Rakennetun ympäristön opintoihin kuuluu paljon työssäoppimista ja ryhmätöitä, jotka valmistavat opiskelijoita työelämää varten.

Tärkeä osa opiskelua on käytännön projektit kuntien, kaupunkien ja yritysten kanssa. Rakennetun ympäristön opiskelijat ovat muun muassa tehneet aitoja puistosuunnitelmia, jotka ovat päätyneet toteutukseen.

Ryhmätyöt edistävät oppimista monilla tavoin ja antavat uusia näkökulmia, joita ei itse olisi keksinyt. Samalla muiden innostus tarttuu itseenikin, opiskelija Mikko Husso kehuu Lepaan opetustapoja.

Lue lisää rakennetun ympäristön koulutuksesta


 

HAMK_yhdistelma_vari_72

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä HAMKin kanssa.