Sairaalassa pääsee toteuttamaan auttamisen halua

| Vastuullinen kesäduuni

Salla Similä

Sairaanhoitaja
Espoon sairaala, Espoon kaupunki

Millainen toimenkuvasi on ja millaiset tehtävät kuuluvat vastuullesi?

Työskentelen Espoon sairaalassa neurologian osastolla, missä suurin potilasryhmä ovat aivoinfarkteista kärsivät. Toimenkuvani on laaja. Meidän kaikkien sairaanhoitajien tehtäviin kuuluu lääkehoitoa ja potilaiden perustarpeista huolehtimista, kuten potilaiden syöttämistä, pesua ja pukemista. Omana vastuualueenani on kivun hoito. Jaamme aamuisin potilaat ja kohtaamme usein kolmesta neljään potilasta työpäivän aikana. Yksi sairaanhoitaja toimii aina lääkehoitajana ja jakaa kaikille potilaille lääkkeet.

Millainen on koulutustaustasi?

Valmistuin sairaanhoitajaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuoden 2017 keväällä. Kaikki terveyteen liittyvä on aina kiinnostanut minua. Lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, koska halusin auttaa ihmisiä. Täällä näkee työnsä tuloksen ja voi seurata ihmisten toipumista.

Mikä sai sinut kiinnostumaan kesätyöstä Espoon sairaalassa?

Aloitin täällä kesätöissä viime vuoden toukokuussa. Espoon sairaala on uusi, vuonna 2017 valmistunut sairaala ja meillä on täällä hienot tilat. Sairaalan sijainti on lähellä kotiani ja voin tulla töihin kävellen tai pyöräillen. Olen alun perin Espoosta kotoisin ja muutin opintojeni jälkeen tänne takaisin.

Mitä erityisesti odotit kesätyöltäsi?

Halusin päästä kehittymään työssä, oppia uutta ja muodostaa rutiineja työskentelyssä. Halusin myös oppia hahmottamaan sairaanhoitajan työn kokonaisuuden käytännössä.

Millaisten tehtävien parissa haluat työskennellä tulevaisuudessa?

En ole vielä miettinyt niin pitkälle, tällä hetkellä olen kiinnostunut nykyisistä tehtävistäni. Olen juuri jäämässä äitiyslomalle. Tulevaisuudessa voisin opiskella mahdollisesti lisää, esimerkiksi terveystieteitä yliopistossa.

Mitä opit kesätyössäsi?

Olen oppinut ottamaan rohkeasti vastuuta, kesätöissäkin on täysin vastuussa omista potilaistaan. Tämä on hektistä työtä ja itsenäinen päätöksentekokykyni on kehittynyt valtavasti. Osaan entistä paremmin hahmottaa potilaan tilan vakavuuden ja tiedän milloin esimerkiksi iltavuorossa kannattaa soittaa päivystävälle lääkärille. Olen myös oppinut työskentelemään tiimissä, sillä tämä on yhteistyötä eri alojen ihmisten kanssa.

Millainen työnantaja Espoon kaupunki on ollut?

Olen tykännyt työskennellä tällä osastolla ja Espoon kaupunki on ollut hyvä työnantaja. Lähiesimieheni on kysellyt miten olen jaksanut ja minusta on muutenkin pidetty huolta. Tämä on sellainen työ ja ala, että tehdään yhdessä töitä ja siinä sivussa tutustutaan pikkuhiljaa. Meillä on mielestäni hyvä työilmapiiri.

Miten perehdyttäminen järjestettiin?

Työskentelin ensimmäiset kaksi viikkoa toisen sairaanhoitajan kanssa samassa vuorossa, niin että olin itse “ylimääräinen”. Tällä alalla tyypillisesti suuri osa asioista opitaan pikkuhiljaa tekemällä. Meillä oli myös kaksi erillistä perehdytyspäivää, joissa käytiin läpi sairaalan yleisiä käytäntöjä.

Mikä työssäsi on parasta?

Parasta työssäni on päästä toteuttamaan auttamisen halua. Tämä on tosi tärkeää työtä ja on hienoa päästä näkemään miten potilaiden kuntoutuminen edistyy.

Mikä on mieleenpainuvin tapahtuma työssäsi?

Äkilliset, poikkeavat tilanteet ovat täällä harvinaisia. Tosin yhden verenmyrkytystapauksen muistan hyvin. Mutta yleisesti ottaen työpäivien suunnitelmia joutuu koko ajan muuttamaan lennosta, tilanteet elävät ja muuttuvat jatkuvasti.

Millaisia ominaisuuksia tai taitoja työssäsi tarvitaan?

Vuorovaikutustaitoja sekä potilaiden että työkavereiden kanssa. Myös monenlaisia kädentaitoja tarvitaan erilaisiin toimenpiteisiin, esimerkiksi aivoinfarktipotilaalla saattaa olla vaikka sääressä haava, jota hoidetaan päivittäin. Lääkkeiden annosteluun vaaditaan myös laskutaitoa.

Työelämässä tarvitaan yhä enemmän molemminpuolista joustoa esim. työaikojen ja liikkuvan työn suhteen. Miten tämä näkyy Espoon sairaalassa?

Suunnittelemme itse työvuorojamme ja saamme esittää toiveita. Joustoa toki tarvitaan työntekijöiltä, mutta vuoroja on myös mahdollista vaihtaa työkavereiden kanssa.

Miten suosittelisit tätä alaa ja kesätyöpaikkaa nuorille?

Voin suositella tätä alaa sairaanhoidosta kiinnostuneille nuorille. Tämä on hieno paikka kehittää itseään ja oppia uutta, varsinkin jos tykkää itsensä haastamisesta. Päivät ovat usein hektisiä ja täällä vaaditaan paljon improvisointitaitoa. Työ tuntuu kropassa ja mielessä työpäivän jälkeen. Tämä ei ole helppoa työtä, mutta ehdottomasti palkitsevaa ja opettavaista.

Tutustu Espoon kaupunkiin työnantajana

 

Vastuullinen kesäduuni -logo - kesätyön hakeminen

Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka on toteutettu yhteistyössä TATin ja T-Median kanssa. Se kokoaa yhteen työnantajat, jotka ovat sitoutuneet vastuullisen kesätyön periaatteisiin ja haluavat tarjota nuorille hyviä kesätyökokemuksia.

Vastuullinen kesäduuni 2018 -kampanjan pääyhteistyökumppaneina toimivat TeliaDestiaVarmaS-ryhmäMetsä GroupBaronaKraton ChemicalKojamo ja Elinkeinoelämän keskusliitto.

Osoitteesta kesaduuni.org löydät vinkkejä, tarinoita ja videoita vastuullisesta kesäduunista.

Vastuulliset kesätyöpaikat löydät osoitteista kesaduuni.org ja www.oikotie.fi/tyopaikat.

 

Teksti ja kuva: Niko Jekkonen

Artikkeli on tehty yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa.