Tätäkö se lukio todella on?

| Blogi

Täällä sitä ollaan taas! Viimeksi kun kirjoitin tänne, fiilistelin tulevaa kesää. Mulla oli kesäduunipaikat, yhteishaku tehty ja lomafiilis hehkussaan.

Kesä oli ja kesä meni. Nopeammin kuin olisin uskonut. Tein töitä, opin, kasvoin, en luovuttanut, vaikka välillä tuntui raskaalta ja yritin parhaani. Kokeilin uusia asioita, sain ihania kesämuistoja ystävieni kanssa ja elin täysillä.

Nyt ollaan hypätty ihan erilaiseen rytmiin ja ympäristöön. Ollaan meinaa lukiossa. Siinä paikassa, jota pohdin ja pyörittelin viime keväänä. Ja noh, ei tämä nyt ihan sitä ole mitä ajattelin. Tai no on… Vaikeaa pukea sanoiksi!

Lähdin yläasteelta päättäväisesti. Ajattelin, että kaikkea aikansa. Lopputodistuksen keskiarvo oli lujempi kuin koskaan ennen ja stipendi ”valoisuudesta, positiivisuudesta ja hyvästä koulumenestyksestä” ojennettiin päättötodistuksen kanssa. Todistus avasi ovet kouluun, joka oli ensimmäisenä hakuvaihtoehtonani.

Askel yläasteelta lukioon ilman tuttuja kavereita olikin suurempi mitä uskoin. Ensimmäisistä päivistä muistikuva on sakea. Nyt takana on jo kaksi kuukautta. Ne kuukaudet ovat sisältäneet kaikki mahdolliset tunnetilat mitä koulu voikaan aiheuttaa. Tässä muutamia nostoja päiväkirjastani:

Fiilis 28.10.2016

Huh mikä päivä. Koen, että yläasteella sain kokea paljon useammin onnistumisen iloa eri oppiaineissa. Nyt suurin osa aineista tuntuu paljon haastavimmilta. Tänään yhteiskuntaopin tehtävästä sain kyllä täydet pojot, mikä pisti hymyn huulille. Aikaisemmin sain jakaa koulun tuottaman stressin ystäville, ja samaan aikaan hurrata onnistumisista esitelmissä ja koenumeroissa. Koulun jälkeen tehtiin ystävien kanssa yhdessä asioita. Olen saanut tuttuja, mutta oikeiden ystävien löytäminen näyttää vievän aikaa.

Oppitunnit ovat luentomaisia ja välitunnit ovat yleensä vain luokasta toiseen siirtymisiä. Välillä todella puuduttaa. Kuten tänään. Kahdeksan tuntia istumista päivässä! Onneksi olen löytänyt lähellä toimivan jumpan, jossa koko keho ja mieli pääsee ihan uuteen virkeyteen.

Fiilis 3.10.2016

Olipa tänään kiva päivä! Heräsin aamulla virkeänä, koska oli myöhäisempi aamu. Eilisen rankka jumppatunti sai kehoon uutta energiaa. Lunta oli satanut yön aikana viisi senttiä. Edessä oli vain neljän tunnin koulupäivä. Jaksoin kuunnella tunneilla hyvin ja tehdä muistiinpanoja ahkerasti. Tää fiilis kun pysyisikin päällä!

Iltapäivällä juttelin opon kanssa koulujutuista, ja tuli fiilis parempi tästä kaikesta. Koulun jälkeen suuntasin kaverini kanssa nuorten vaikuttamistapahtumaan, Ruuti Expoon. Ylimääräisiä koulujuttuja ei ole rästissä ja viikonlopulle luvassa mukavaa ohjelmaa kaveriporukan kanssa! Kyllä tämä tästä!

Lukio tulee vaikuttamaan elämääni tavalla jos toisella, ja pääsette kuulemaan siitä lisää. Pysykäähän kuulolla!

 


Sandra Malmström

Bloggaaja on lukion ykkösluokkalainen Helsingistä.