Ajankohtaista taloustietoa ja vinkkejä opetuksen tueksi Talous tutuksi -koulutuksista

|

Vuosittaisissa Talous tutuksi -täydennyskoulutuksissa tarjotaan opettajille ja opinto-ohjaajille ajankohtaista taloustietoa sekä vinkkejä talousopetuksen tueksi. Koulutukset ovat maksuttomia ja avoimia kaikille peruskoulun ja toisen asteen opettajille, opinto-ohjaajille sekä opettajaksi opiskeleville.

Tuoreen toukokuussa julkaistun Kun koulu loppuu – Nuorten tulevaisuusraportti 2018:n mukaan nuoret oppivat heikosti taloustaitoja koulussa. Sama tulos todettiin aiemmin keväällä julkaistussa Nuorisobarometri 2017 -tutkimuksessa. Uutinen on huolestuttava, sillä talous ei ole vain aikuisten asia. Nuori kohtaa jo varhain rahankäyttöön liittyviä mahdollisuuksia ja vaaranpaikkoja, oli kyse sitten herkkujen ostamisesta, nettikasinoista, peliostoista, pikavipeistä, kesätyöpalkoista tai rippilahjarahojen käyttämisestä.

Talouskasvatus alkaa kotoa, mutta koululla on merkittävä rooli kaikkien nuorten taloustaitojen takaajana. Opettajan osaamisen tueksi tarjotaan vuosittain maksuttomia Talous tutuksi -koulutuksia. Koko päivän kestävissä koulutuksia käydään läpi ajankohtaisia talousasioita sekä talousopetuksen työvälineitä asiantuntijapuheenvuorojen avulla. Tämän vuoden teema on Talous kasvaa ja suomalaiset vaurastuvat – mitä nuorten tulisi tietää?

Koulutustilaisuudet järjestetään vuosittain vaihtuvilla paikkakunnilla. Lisäksi Helsingin tilaisuutta on mahdollista seurata verkkolähetyksenä. Katso paikkakunnat, ohjelma ja ilmoittautuminen alta.

Koulutuspäivät ovat opettajille VESO-kelpoisia. Järjestäjinä toimivat Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry, Opetushallitus, Finanssiala ry, Pörssisäätiö, Suomen Pankki sekä Taloudellinen tiedotustoimisto TAT.

Ilmoitaudu jo nyt mukaan lähipaikkakuntasi tilaisuuteen:

30.8.2018 Oulu

30.8.2018 Rovaniemi (kuljetus Oulun tilaisuuteen)

3.9.2018 Tampere

13.9.2018 Helsinki

13.9.2018 Joensuu (satelliittitapahtuma, jossa seurataan verkkolähetystä Helsingin tilaisuudesta)

13.9.2018 Jyväskylä (satelliittitapahtuma, jossa seurataan verkkolähetystä, pääasiassa opettajaksi opiskeleville)

13.9.2018 Seinäjoki (satelliittitapahtuma, jossa seurataan verkkolähetystä Helsingin tilaisuudesta)

13.9.2018 Turku (satelliittitapahtuma, jossa seurataan verkkolähetystä, pääasiassa opettajaksi opiskeleville)

Koulutusta voi seurata verkkostriiminä myös esimerkiksi kotoa käsin osoitteessa http://tat-ryhma.adobeconnect.com/taloustutuksi/. Tätä varten kannataa asentaa koneelle Adobe Connect -sovellus.

Ohjelma

8.30 Aamukahvi

9.00 Tervetuloa / HYOL

Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen / Suomen Pankki

Keskustelua

Talousosaamisen paneelikeskustelu / Paneelissa mukana: OPH, Suomen Pankki, HYOL, Lukiolaisten liitto / moderaattorina Pörssisäätiö

Tauko

Teoriaa ja työkaluja – koulu nuoren taloustaitojen takaajana / Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Ajankohtaisia talouden hankkeita ja kilpailuja / TAT

12.00 Lounas

13.00 Talouden näkymät / Finanssiala

Keskustelua

Verryttelytauko

14.00 Kahvitauko

Poliitikkopaneeli / aiheena talousosaaminen ja vaurastuminen / Pörssisäätiö

Keskustelua

15.30 Yhteenveto ja loppusanat / HYOL

 

TERVETULOA!

 

TAT takaa nuorten taloustaitoja myös monien muiden palveluidensa kautta. Tutustu myös:

Yrityskylä Alakoulu

Yrityskylä Yläkoulu

Yrityskylän Kesäkylä

Mun elämä, mun rahat -koulukiertue

Bisneskurssit toiselle asteelle

#puhurahasta-podcastit nuorille

 

Kuva: 123rf.com