Elämysten avulla kohti syviä oppimiskokemuksia

|

Elämys- ja seikkailupedagogiikka perustuu oppimisen ja oppijan kokonaisvaltaisuuteen, jossa keskeisenä arvona on vuorovaikutus ja tasapaino luonnon kanssa. Oppiminen on kasvuprosessi, jossa tarvitaan eri elementtejä: tietoa, toimintaa ja kokemuksia eli päätä, kättä ja sydäntä. Erityisesti ongelmanratkaisu- ja vastuunottokyky vahvistuu elämys- ja seikkailupedagogisessa ohjauksessa. Luontoliikunta yhdistetään vahvasti menetelmään.

Tutkija-opettaja Maarit Marttila valmistelee väitöskirjaansa elämys- ja seikkailupedagogisesta luontoliikunnasta. Hän tarkastelee sen vaikutuksia oppimiseen ja sen toteutusta opetussuunnitelmassa.

Marttilan kipinä luontoliikuntaa kohtaan syttyi jo vuosia sitten hänen toimiessaan ohjaajana nuorten parissa. Marttilastasta on sittemmin tullut myös opettaja ja opinto-ohjaaja. Elämyspedagogiikka on aina ollut tärkeänä osana hänen opetuksellista ja ohjauksellista työtään jo 1990-luvulta lähtien.

– Vakuutuin menetelmän toimivuudesta: ensin itse kokien omien opintojeni kautta. Sen jälkeen työelämässä aloin toteuttaa menetelmää, jolloin huomasin sen toimivan: se vaikuttaa nuoriin innostavasti ja iloa tuoden, kertoo Marttila.

Marttilan mukaan elämyspedagogiikan avulla kouluviihtyvyys lisääntyy ja ryhmähenki tiivistyy. Opettajan ja oppilaan välinen suhde voi saavuttaa uudenlaisen syvyystason. Vastuunottokyky – niin kavereista kuin itsestäänkin – kasvaa. Luonto toimii apuna erilaisille oppijoille sen kokonaisvaltaisuuden takia.

Tutkimusten mukaan luonnon vaikutus terveyteen on kiistämätön. Ulkona liikkuminen on monitasoinen kokemus, joka itsessään luo lisäarvoa liikuntaan. Luontoliikunta synnyttää vahvoja elämyksiä sekä vaikuttaa positiivisesti ihmiseen kokonaisuudessaan, joita ei sisäliikunnalla voi saavuttaa. Luonto vaikuttaa kolmella tasolla: luonnon näkemisen ja havainnoinnin kautta, luonnon läheisyydessä olemisen kautta ja luonnossa tapahtuvan aktiivisen toiminnan kautta.

Luonnon loputtomat mahdollisuudet

Vaikka opetussuunnitelmassa on mainittu ympäröivän luonnon käyttötarkoitus oppimisympäristönä, Marttila harmittelee, ettei elämyspedagogiikka ole vielä levinnyt kovin laajalle. Suomessa olisi siihen puitteet, joita muualla maailmassa ei juuri näe.

– Meillä on lisäksi loistavat mahdollisuudet siihen jokamiehenoikeuksiemme vuoksi. Harvassa muussa maassa on vastaavankaltaisia olosuhteita ympärillä. Valitettavasti luonnosta on viime vuosikymmeninä vieraannuttu. Luonto tuottaa elämyksiä jotka aiemmin olisivat olleet pelkkää arkipäivää, mutta ovat nykyisin poikkeavia seikkailuja, sanoo Marttila.

Elämyspedagogiikka ei tarkoitakaan hurjia riskejä, vaan turvallista toimintaa koulun sääntöjen puitteissa. Se voi olla lähimetsässä käyskentelyä tai haastavampaa kallioilla kiipeilyä – turvallisesti. Tärkeä tausta-ajatus on, että jokainen on hyvä ja jokainen oppii: omalla tavallaan ja omassa tahdissaan. Luonto tarjoaa tähän sopivan rauhan.

– Ehdottomasti kannattaa myös muistaa liikunnan merkitys oppimiselle, muistuttaa Marttila.

Liikunnan on tutkittu vaikuttavan myönteisesti tiedolliseen toimintaan, kuten muistiin ja toiminnanohjaukseen. Koululla on mahdollisuus – ja virallinen ohjeistus uusien opetussuunnitelmien myötä – liikunnan lisäämisestä koulupäiviin. Tähän elämyspedagogiikka tarjoaa oivan väylän edistäen terveyttä, hyvinvointia ja oppimista.

Elämys- ja seikkailupedagogiikkaa on Marttilan mukaan hyvä lähteä toteuttamaan yhdessä toisen opettajan kanssa. Jos lukujärjestykset sopivat yhteen, hyviä työpareja voivat esimerkiksi olla liikunnan ja terveystiedon opettaja ja biologian ja maantiedon opettaja, kotitalousopettaja ja opinto-ohjaaja sekä kuvaamataidon- ja historian opettaja. Luontoon on mahdollista integroida lähes kaikki oppiaineet. On opettajan mielikuvituksesta kiinni, kuinka laajasti luonnossa liikkumista oppitunneilla hyödynnetään. Marttila kannustaa opettajia parityöskentelyyn erityisesti siksi, että menetelmä on hyödynnettävissä näin paremmin. Elämys- ja seikkailupedagogiikan harjoittaminen onnistuu omien taitojen puitteissa myös yksin.

– Mahdollisuuksia on vaikka miten paljon. Esimerkiksi opinto-ohjauksessa tulilla istumisen ohessa voi käydä erittäin hyödyllisiä keskusteluja ammatinvalinnasta, vinkkaa Marttila.

Luonto ilmiöoppimisen ja liikunnan tukena

Uusi, vuonna 2016 voimaan astuva opetussuunnitelma mahdollistaa elämys- ja seikkailupedagogisen luontoliikunnan sitomisen entistä vahvemmin kiinni opetussuunnitelmaan. Luonto on ilmiöpohjaiselle oppimiselle hyvä alusta. Sieltä löytyy monia ihmetyksen aiheita jatkokäsiteltäväksi laajemmin opetukseen. Oppilaiden älypuhelimia voidaan hyödyntää esimerkiksi geokätköilyssä ja tiedonhaussa sekä muussa tutkimuksellisessa toiminnassa.

– Itse toimin toisella asteella ja liikunnassa meillä on usein kolme oppituntia peräkkäin. Omien tuntieni puitteissa on mahdollista ilman lukujärjestyksen muuttamista tehdä elämys- ja seikkailupedagogisesti opetusta. Toki yhden oppitunninkin aikana ehtii toteuttaa lyhyitä seikkailutuokioita, sanoo Marttila.

Esimerkkeinä toteutuksesta Mattila mainitsee erilaiset oppimisretket, luontoliikuntalajikokeilut, kaupunkisuunnistuksen museoissa, eräruoanlaiton, ensiapuharjoitukset, leirikoulut, luontotaidetuokiot, lähiluontoon sijoittuvat oppimispolut ja kuvasuunnistuksen esimerkiksi kaupungin patsaita etsien.

– Toivon elämyspedagogiikan ja luontoliikunnan tulevan luonnolliseksi osaksi oppitunteja. Jokaiseen päivään voi sijoittaa monipuolisia oppimiskokemuksia. Näen, että tuo on meidän opettajien oikeus opetuksessa, sanoo Marttila.

 

elämyspedagogiikka_vinnkilista
Maarit Marttilan vinkit opettajalle.

 

Kuvat: Nina Pihlas


Kirjoittaja: Nina Pihlas