Yrittäjän päivä muistuttaa yrittäjyyden iloista ja haasteista – yrittäjähenkeä tarvitsevat työelämässä kaikki

|

Suomen liput nostetaan salkoihin 21. kerran 5.9. kansallisen Yrittäjän päivän kunniaksi. Päivä on muistutus ja kunnianosoitus yrittäjien tekemälle työlle osana suomalaista yhteiskuntaa. Merkkipäivän tavoitteena on myös kannustaa nuoria yrittäjähenkisyyteen. TAT vinkkaa päivään sopivista materiaaleista.

Yrittäjyyskasvatus on vahvistanut asemaansa koulujen opetussuunnitelmissa 2000-luvulla. Vuonna 2014 hyväksytyssä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa työelämä ja yrittäjyys on yksi seitsemästä laaja-alaisen osaamisen kokonaisuuksista. Yrittäjyyskasvatuksen tulisi näkyä jokaisessa oppiaineessa.

Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena ei ole kasvattaa kaikista oppilaista yrittäjiä, vaan vahvistaa lapsen ja nuoren ymmärrystä omasta roolista yhteiskunnan rakentajana sekä kaikkialla työelämässä tarvittavista taidoista. Niin yrittäjä kuin työntekijäkin tarvitsee työelämässä pärjätäkseen esimerkiksi yhteistyötaitoja, projektiosaamista, kykyä työskennellä itsenäisesti, kykyä arvioida riskejä ja ottaa niitä hallitusti, verkostoitumiskykyä, pitkäjänteisyyttä sekä muutosvalmiutta.

Toukokuussa 2018 julkaistun Kun koulu loppuu – Nuorten tulevaisuusraportin mukaan koulu opettaakin hyvin esimerkiksi yhteistyötaitoja, ongelmanratkaisutaitoja sekä vuorovaikutustaitoja. Sen sijaan nuoret kokevat, että koulu opettaa mukautumiskykyä, epävarmuuden sietämistä sekä riskinottokykyä vain välttävästi tai kohtalaisesti.

 

TAT vinkkaa kouluille materiaaleja Yrittäjän päivän viettoon

TAT julkaisee Yrittäjän päivän kunniaksi nuorille suunnatussa #puhurahasta-podcastissaan yrittäjyysaiheisen jakson. Reilun kahdeksan  minuuttia kestävässä jaksossa nuori yrittäjä Leevi Lamminsivu kertoo, miten on perustanut yrityksensä, mitä on oppinut kahden vuoden aikana ja millaista on yrittäjän arki opintojen ohessa. Jaksossa on mukana myös suositun tubettajan Roni Backin terveiset.

Kuuntele jakso Soundcloudista tai katso videona Youtubesta.

 

 

Tee unelmistasi totta! -kannustusvideo: Video kannustaa nuorta seuraamaan omia intohimojaan. Sopii hyvin tunnelman nostattamiseen tunnin/esityksen alussa.

Yrittäjyyden alkumetrit -harjoitus: Tutustutaan pienryhmissä millaisia vaiheita ja tehtäviä liittyy yrityksen perustamiseen. Tehtävässä perustetaan kalaravintola. Tavoitteena on, että oppilaat ymmärtävät millaisia pääkohtia tai vaiheita pitää huomioida yrityksen perustamisen yhteydessä.

Kohderyhmäajattelu-harjoitus: Oppilaat pohtivat pienryhmissä erilaisten tuotteiden ja palveluiden kohderyhmiä. Tavoitteena on oppia ymmärtämään, että vain harva tuote menestyy jokaiselle jotakin -periaatteella.

Vahvuudet käyttöön -harjoitus: Oppilaat ideoivat pienryhmissä annetun teeman mukaisia yrityksiä tai tuotteita, joissa hyödynnetään kaikkien ryhmäläisten vahvuuksia. Tavoitteena on, että oppilaat ymmärtävät yhteistyön ja erilaisten osaamisalueiden merkityksen yrityksen pyörittämisessä.

Yrittäjätesti: Ota selvää leikkimielisellä testillä, mitä yrittäjätyyppiä sinä edustat.

Suomalainen hyvinvointi syntyy yrityksistä -video: Animaatiovideolla selostetaan, millainen merkitys yrityksillä on yhteiskunnan eri palveluiden pyörittämiselle.

Yrittäjävideot: Leevi, 16, ja Liina-Lyydiä, 19, ovat nuoria yrittäjiä, jotka kannustavat kokeilemaan yrittäjyyttä esimerkiksi opintojen ohella tai kesätyönä. Tekeminen ja into voi viedä lopulta mukanaan.