Vuokratyö viitoittaa tietä

| Ammattiesittely, Artikkeli, Vuokratyö

Tytti Myöhänen löysi vuokratyön myötä uuden kotikaupungin ja uran markkinoinnin parissa. Tällä hetkellä asiat ovat paremmin, kuin hän olisi vuosi sitten voinut kuvitellakaan.  

“Tämä on unelmaduuni”, hymyilee Tytti Myöhänen, 24.  Hän työskentelee markkinointiassistenttina pohjoismaisen ravintolisätukun Nordic Premium Finlandin palveluksessa Espoossa ja viihtyy erinomaisesti.

“Saan tehdä juuri sitä, mitä haluan. Työ vastaa koulutustani ja saan käyttää siinä myös luovuutta. Valokuvata, kirjoittaa, somettaa, osallistua tapahtumiin”, Myöhänen luettelee.

Myöhänen valmistui tradenomiksi Lahden ammattikorkeakoulusta 2016 ja työllistyi sen jälkeen määräaikaiseen työsuhteeseen viestintäsuunnittelijana. Määräaikaisuuden päättyessä työtilanne kotikaupungissa ei vaikuttanut lupaavalta.

“Lahdesta ei löytynyt alan töitä, joten käänsin katseeni pääkaupunkiseudulle”, hän kertoo.

Työpaikkailmoituksia netissä selatessa vastaan tuli henkilöstövuokraus- ja rekrytointiyritys Academic Workin ilmoitus. Myöhänen kiinnostui vuokratyön mahdollisuuksista.

“En ollut aiemmin tiennyt, että vuokratyön kautta voisi päästä tällaisiin töihin. Kaverini olivat tehneet keikkaa lähinnä kaupan kassalla tai varastossa”, Myöhänen juttelee.

 

Ammattimainen ja nopea rekrytointi

 

Academic Work tarjosi useita erilaisia markkinoinnin työpaikkoja, joita Myöhänen haki. Hakemuksen jättämisen jälkeen yrityksestä otettiin yhteyttä hyvin pian.

“Olin kaupassa kun sieltä soitettiin ja kysyttiin, että sopisiko puhelinhaastattelu”, Myöhänen nauraa.

“Sanoin siihen, että pieni hetki, ja siirryin nopeasti hyllyjen välistä parkkipaikalle autoon puhumaan.”

Puhelinhaastattelun jälkeen Myöhänen kutsuttiin käymään Academic Workin toimistolla, minkä jälkeen hän kävi vielä haastattelussa työpaikkaa tarjoavassa yrityksessä.

“Rekrytointiprosessi oli hyvin ammattimainen ja toiminta muutenkin selkeää”, Myöhänen kehuu.

“Firmoja alalla on toki paljon ja minulla kokemusta vain tästä yhdestä, mutta olen siihen sitäkin tyytyväisempi.”

“Siinä mielessä vuokratyö onkin hyvä vaihtoehto, että se joustaa elämäntilanteen mukaan.”

Myöhäsen kanssa sovittiin, että työsuhde alkaisi osa-aikaisena vuokratyönä. Sen jälkeen voitaisiin seurata, miten paljon työtä ja millaisia tehtäviä yrityksellä olisi hänelle tarjota.

“Osa-aikaisuus oli minulle itselleni sillä hetkellä hyvin tärkeää, sillä kotona oli pieni koiranpentu, jonka kanssa opeteltiin elämään yhdessä”, Myöhänen kertoo motiiveistaan.

“Siinä mielessä vuokratyö onkin hyvä vaihtoehto, että se joustaa elämäntilanteen mukaan.”

 

Vuokratyöntekijästä vakituiseksi

 

Työn alkamisen jälkeen Myöhänen kulki jonkin aikaa töissä Lahdesta käsin. Hyvin pian hän kuitenkin rohkaistui pakkaamaan tavaransa ja muuttamaan työn perässä kokonaan.

“Olen tosi iloinen, että uskaltauduin lähtemään. Kaikki on mukavasti, olen löytänyt ihanan kodin Helsingistä ja kotiutunut tänne hyvin.”

Töissäkin on sujunut.

“Olen päässyt tekemään vaihtelevasti markkinoinnin eri tehtäviä ja työpaikalla on hyvä ilmapiiri. Missään vaiheessa ei ole ollut sellainen olo, että olisin vain joku tilapäinen apu tai harjoittelija”.

Tällä hetkellä Tytti Myöhäsen tulevaisuus vaikuttaa varsin valoisalta. Osa-aikaisuus on vaihtunut täysiin tunteihin ja hän allekirjoitti hiljattain myös uuden työsopimuksen.

“Olen nykyään vakituinen työntekijä. Tällaistakin voi siis osa-aikaisesta vuokratyöstä seurata – vakituinen, kokoaikainen, koulutusta vastaava työpaikka, jossa todella viihtyy.”

 

Teksti: Elli Collan

Kuva: Niko Jekkonen