Kesäyrittäminen

Kesäyrittäminen on tapa työllistää itsensä – ja muita – kesäloman ajaksi, jos palkallista kesätyötä ei ole saanut tai sitä ei halua. Kesäyrittämisellä tarkoitetaan kesälomalla tehtävää yrittäjyyttä. Yrittäjyyttä voi kokeilla kesällä eri muodoissa. Esimerkiksi kevytyrittäjyys tai 4H-yritys ovat hyviä kesäyrittämisen muotoja, sillä niillä yrittämisen aloittaminen ja sen opettelu on nopeaa. Kesäloman loppuessa kevytyrittäminen tai 4H-yritys on helppo lopettaa tai jättää tauolle ensi kesää odottamaan.

Kesäyrityksen voi perustaa myös toiminimenä. Tämä voi olla käytännöllistä, jos yrittämistä aikoo jatkaa ympäri vuoden osa-aikaisesti ja se tulee olemaan jatkossakin tärkeä tulonlähde.

Kesäyrittäminen on otettu sivuillamme omaan osioon, sillä sen edistämiseksi on omistettu omia kampanjoita ja aloitteita. Ne kannustavat nuoria yrittämään kesän ajan esimerkiksi 4H-yrittäjinä, kevytyrittäjinä tai jossain muussa yrittämisen muodossa. Esimerkiksi Oulussa ja Iissä nuoria kannustetaan kesäyrittäjyyteen omalla kampanjalla.

Oulussa ja Iissä kesäyrittäjille tarjotaan muun muassa:

  • Työkaluja liikeidean jalostamiseen ja kirkastamiseen
  • Koulutuksia ja tietoa yritystoiminnan eri osa-alueista
  • Tukea ja työkaluja liiketoiminnan suunnitteluun ja aloittamiseen
  • Henkilökohtaista mentorointia, ohjausta ja tukea
  • Vertaistukea ja uusia tuttavuuksia
  • Yhteisiä myynti- ja markkinointitapahtumia sekä näkyvyyttä

 

Lue mitä tehdä kesällä, jos jää ilman kesätyöpaikkaa täältä.

Artikkeli, Henkilökuva, Yrittäjyystarina

Laita ruokaa Tähden lailla

Luovaa ruoanlaittoa ja kansainvälisyyttä - Vuoden 2019 nuori kokki Niko Tähti kertoo matkastaan huippukokiksi ja antaa vinkit parempaan opiskelijakeittiöön.

Artikkeli, Yrittäjyys, Yrittäjyystarina

Nuoren yrittäjän haastattelu

Saara Ista, 17, perusti oman yrityksen lukion ohella: ''Olen onnekas, kun olen saanut kasvaa yrittäjyyteen kannustavan ilmapiirin ympäröimänä, sillä monilla saattaa olla hyvin negatiivinen kuva yrittäjyydestä''. Lue nuoren yrittäjän haastattelu.

Kesätyökokemus, Mun elämä, Mun rahat, Yrittäjyys, Yrittäjyystarina

Kesäyrittäjä on pomo ja työntekijä samassa paketissa

Joensuulainen Oskar Mannelin jäi 8-luokan jälkeisenä kesänä ilman kesätöitä – niinpä hän perusti oman yrityksen työllistääkseen itse itsensä kesäyrittäjänä.

Mun elämä, Mun rahat, Yrittäjyystarina

Olisiko minusta yrittäjäksi? Tutustu Leevin ja Liina-Lyydian tarinoihin!

Oletko koskaan miettinyt yrittäjäksi ryhtymistä? Kenties ajatus on käynyt mielessä, mutta olet lykännyt sitä...